Julia vasta pääsi Marian sairaalasta, joten en tietenkään voinut ottaa häntä keikalleni mukaan. Anna-Sofia tulee seuraavalle keikalleni Lieksaan 30.3. samoin Julia jos hän on kunnossa esiintymään. Nyt Oriveden keikan hoidin lähinnä yksin, avustajana minulla oli mukana kampaajani ja stailisti Juha Immonen. Hän hoitaa keikoilla juontoja, välillä myös tanssiesityksiä jne.
Minulla oli Victoria´s Secret liikkeestä hankkimiani asuja päällä ja seuraavana päivänä hotellissa “Blondin Kosto” leffan tyyli, pinkit vaatteet päällä tottakai, sekä chihuahuani Esmeralda pinkissä tyllimekossa, sekä ostin hänelle vielä ihanan pinkin värisen kantolaukun jossa koiraani on kätevä kuljettaa lennoilla. Minulla oli samantyyppinen vaaleanpunainen höyhen miniturkki kuin myös englantilaisella glamourmallilla Katie Pricella, eli Jordanilla. Itseasiassa minulla on ihan kunnon pinkki kaniturkki jossa on pitkät hihat, jonka hankin Miami Beachilta, mutta en ottanut sitä mukaan.
Olisi pitänyt ottaa, harmittaa nyt jälkikäteen, sillä meille tulikin äkkilähtö seuraavana päivänä hotellin aulasta suoraan Leville laskettulomalle pääsiäisen kunniaksi. Tapasin ravintolan miespuolista henkilökuntaa, jotka tulivat minua ihailemaan ja kutsuivat mukaansa Leville jossa heillä on vuokrattuna hieno suuri mökki. No en lähde mihinkään tietenkään yksin, joten lähdimme Juhan kanssa yhdessä. Mukana minulla on ihaniin Playboy merkkisiin turkkeihin puetut Nassu poikakoirani, sekä Esmeralda chihuahua.
Miesporukalla on mukanaan hauskat isot jänisasut joilla aikovat lasketella, itselläni on sen verran huumorintajua, että menen varmaan itsekin laskettelemaan jänisasu päälläni yhden kerran. Menen aina rinteessä minttukaakaolle, sekä After Ski on tietty aina asiaan kuuluva juttu. Mökki suorastaan virtaa alkoholia, tämä olisi ollut tappopaikka Julialle. Täällä on muuten muitakin asuja miehille kuin jäniksiä, löytyy myös kettu ja iso karhu.
Laitoin Helsingissä yhden uuden ampullin täytettä huuliini. Se sattui ihan järjettömän paljon, huh huh!!!! Nyt ne ovat nousseet juuri niinkuin halusinkin, kuten olen aiemmin kirjoittanut, minusta paksut huulet ovat aina seksikkäät.
Käytin keikalla ihanan Jasminin lähettämää Make Up Storen kimaltelevaa huulipunaa, jota ei enää myydä kaupoissa. Minulle on tulossa tärkeitä TV kuvauksia jonne myös tarvitsen kyseisen tuotteen, kiitos vielä ihanalle tytölle joka lähetti viimeisen huulipunansa minulle! Kun sitä metsästin Tukholmasta asti, mutta ruotsalainen yhtiö on lopettanut sen valmistamisen.
Kuulin, että eräs tuotantoyhtiö jonka asetin syytteeseen ja poliisit ovat ottaneet asian vakavasti, koska kyseinen yhtiö syyllistyi törkeään kunnianloukkaukseen mitä tulee minuun sekä Juliaan, asia on kuulemma sen verran vakava ettei se mene sovitteluun, vaan oikeuteen asti. En voi uskoa, että sama yhtiö on nyt kirjoittamassa jotain “paljastuskirjaa” minusta ja Juliasta, ja eräs nainen, joka kuvasi meitä usein myös salaa, hän on myös sekaantunut koko juttuun. He soittelevat kaikki ns. vihamieheni tai ihmiset joiden kanssa en ole väleissä, tahalleen läpi, ja yrittävät kysyä heiltä kaikkea mahdollista “tietoa” kirjaa varten. He ovat soittaneet myös erään maailmanmestarin voimannostossa jota tapailin hetken, mutta mies tietysti löi vaan luurin korvaan. He soittivat myös Petrille, jonka kanssa olemme välillä tehneet keikkaa. He olivat käsittäneet, että olemme riidoissa Petrin kanssa, mikä ei pidä paikkaansa. Ihan järkyttävää!
He soittelivat minulle ja ensin sanoin, että jos mitään kirjaa minusta kirjoitetaan, niin tottakai minulla pitää olla oikeus tarkistaa koko materiaali ja jos minua ylipäätään haastatellaan kirjaan, niin siihen täytyy sopia kunnon tapaaminen, eihän asia missään puhelimessa käy. Naismainen miehen imelä ääni sanoi ivallisesti puhelimessa, ettei se tapaaminen nyt käy, mutta minulle “annetaan mahdollisuus oikoa minuun ja Juliaan kohdistuvia negatiivisia väittämiä” puhelimen kautta. Haistatin siellä pari painokelvotonta sanaa ja soitin juristilleni. Hän kielsi kaiken kommentoimisen ja olen antanut vain käskyn eteenpäin, että en anna kirjalle mitään julkaisulupaa. Jos mitään roskaa aletaan julkaisemaan, niin sitten asia tietysti viedään eteenpän. Eikö ihmisten julmuudella ja rahanahneudella ole mitään rajoja???
No kohta tulee sitten raporttia täältä Leviltä, jossa varmaan tulee taas tapahtumaan vaikka mitä.
Oheisessa kuvassa olen myös Juhan kanssa yhdessä ravintolan bäkkärillä, jossa oli oma saunakin käytössä. Ostin hänelle suuren kaulakorun jossa lukee “FUCK.” Pukeuduimme molemmat mustiin leopardikuvioisiin asuihin ja hän laittoi tukkani. Varsinkin vanhemmat naiset juoksevat Juhan perässä ihan innoissaan.Oriveden keikalla englantilaisen glamour mallin Jordanin tyyliin
Julia vasta pääsi Marian sairaalasta, joten en tietenkään voinut ottaa häntä keikalleni mukaan. Anna-Sofia tulee seuraavalle keikalleni Lieksaan 30.3. samoin Julia jos hän on kunnossa esiintymään. Nyt Oriveden keikan hoidin lähinnä yksin, avustajana minulla oli mukana kampaajani ja stailisti Juha Immonen. Hän hoitaa keikoilla juontoja, välillä myös tanssiesityksiä jne.
Minulla oli Victoria´s Secret liikkeestä hankkimiani asuja päällä ja seuraavana päivänä hotellissa “Blondin Kosto” leffan tyyli, pinkit vaatteet päällä tottakai, sekä chihuahuani Esmeralda pinkissä tyllimekossa, sekä ostin hänelle vielä ihanan pinkin värisen kantolaukun jossa koiraani on kätevä kuljettaa lennoilla. Minulla oli samantyyppinen vaaleanpunainen höyhen miniturkki kuin myös englantilaisella glamourmallilla Katie Pricella, eli Jordanilla. Itseasiassa minulla on ihan kunnon pinkki kaniturkki jossa on pitkät hihat, jonka hankin Miami Beachilta, mutta en ottanut sitä mukaan.
Olisi pitänyt ottaa, harmittaa nyt jälkikäteen, sillä meille tulikin äkkilähtö seuraavana päivänä hotellin aulasta suoraan Leville laskettulomalle pääsiäisen kunniaksi. Tapasin ravintolan miespuolista henkilökuntaa, jotka tulivat minua ihailemaan ja kutsuivat mukaansa Leville jossa heillä on vuokrattuna hieno suuri mökki. No en lähde mihinkään tietenkään yksin, joten lähdimme Juhan kanssa yhdessä. Mukana minulla on ihaniin Playboy merkkisiin turkkeihin puetut Nassu poikakoirani, sekä Esmeralda chihuahua.
Miesporukalla on mukanaan hauskat isot jänisasut joilla aikovat lasketella, itselläni on sen verran huumorintajua, että menen varmaan itsekin laskettelemaan jänisasu päälläni yhden kerran. Menen aina rinteessä minttukaakaolle, sekä After Ski on tietty aina asiaan kuuluva juttu. Mökki suorastaan virtaa alkoholia, tämä olisi ollut tappopaikka Julialle. Täällä on muuten muitakin asuja miehille kuin jäniksiä, löytyy myös kettu ja iso karhu.
Laitoin Helsingissä yhden uuden ampullin täytettä huuliini. Se sattui ihan järjettömän paljon, huh huh!!!! Nyt ne ovat nousseet juuri niinkuin halusinkin, kuten olen aiemmin kirjoittanut, minusta paksut huulet ovat aina seksikkäät.
Käytin keikalla ihanan Jasminin lähettämää Make Up Storen kimaltelevaa huulipunaa, jota ei enää myydä kaupoissa. Minulle on tulossa tärkeitä TV kuvauksia jonne myös tarvitsen kyseisen tuotteen, kiitos vielä ihanalle tytölle joka lähetti viimeisen huulipunansa minulle! Kun sitä metsästin Tukholmasta asti, mutta ruotsalainen yhtiö on lopettanut sen valmistamisen.
Kuulin, että eräs tuotantoyhtiö jonka asetin syytteeseen ja poliisit ovat ottaneet asian vakavasti, koska kyseinen yhtiö syyllistyi törkeään kunnianloukkaukseen mitä tulee minuun sekä Juliaan, asia on kuulemma sen verran vakava ettei se mene sovitteluun, vaan oikeuteen asti. En voi uskoa, että sama yhtiö on nyt kirjoittamassa jotain “paljastuskirjaa” minusta ja Juliasta, ja eräs vajaa 40 vuotias nainen, joka kuvasi meitä usein myös salaa, hän on myös sekaantunut koko juttuun. He soittelevat kaikki ns. vihamieheni tai ihmiset joiden kanssa en ole väleissä, tahalleen läpi, ja yrittävät kysyä heiltä kaikkea mahdollista “tietoa” kirjaa varten. He ovat soittaneet myös erään maailmanmestarin voimannostossa jota tapailin hetken, mutta mies tietysti löi vaan luurin korvaan. He soittivat myös Petrille, jonka kanssa olemme välillä tehneet keikkaa. He olivat käsittäneet, että olemme riidoissa Petrin kanssa, mikä ei pidä paikkaansa. Ihan järkyttävää!
He soittelivat minulle ja ensin sanoin, että jos mitään kirjaa minusta kirjoitetaan, niin tottakai minulla pitää olla oikeus tarkistaa koko materiaali ja jos minua ylipäätään haastatellaan kirjaan, niin siihen täytyy sopia kunnon tapaaminen, eihän asia missään puhelimessa käy. Naismainen miehen imelä ääni sanoi ivallisesti puhelimessa, ettei se tapaaminen nyt käy, mutta minulle “annetaan mahdollisuus oikoa minuun ja Juliaan kohdistuvia negatiivisia väittämiä” puhelimen kautta. Haistatin siellä pari painokelvotonta sanaa ja soitin juristilleni. Hän kielsi kaiken kommentoimisen ja olen antanut vain käskyn eteenpäin, että en anna kirjalle mitään julkaisulupaa. Jos mitään roskaa aletaan julkaisemaan, niin sitten asia tietysti viedään eteenpän. Eikö ihmisten julmuudella ja rahanahneudella ole mitään rajoja???
No kohta tulee sitten raporttia täältä Leviltä, jossa varmaan tulee taas tapahtumaan vaikka mitä.
Oheisessa kuvassa olen myös Juhan kanssa yhdessä ravintolan bäkkärillä, jossa oli oma saunakin käytössä. Ostin hänelle suuren kaulakorun jossa lukee “FUCK.” Pukeuduimme molemmat mustiin leopardikuvioisiin asuihin ja hän laittoi tukkani. Varsinkin vanhemmat naiset juoksevat Juhan perässä ihan innoissaan.
Jaa Facebookissa