Mitä minun sitten pitäisi olla, tyhmä ja ruma vai?

Minut kutsuttiin esiintymään tälle viikonlopulle Oulun erotiikkamessuille, jossa teen sekä lavashowta, että juonnan jne.

Aiemmin esiinnyin jatkuvasti erotiikkamessuilla, nykyisin teen sitä vain satunnaisesti. Uudet mieheni (heitä on useampi, koska deittailen useampaa ulkomaalaista miestä) sanoivat, etteivät he halua, että tanssin vähissä vaatteissa klubeissa ympäri Suomea, ja kuten sanottu jo aiemmin, olen täysin valmis asettumaan aloilleni ja perustamaan perheen, kunhan kunnon MIES tulee vastaan, johon rakastun ja joka on turvallinen ja josta on myös isäksi.

Tänään hankin uuden ripsienpidennyksen, sekä upea pitkä tukkani on todella hieno. Tein töitä sekä pääsiäisen että vapun, joten kauhean hienoja kokemuksia tältä vuodelta ei kyseisistä juhlista jäänyt, kiitos siitä ex-miehelleni, jota ei näytä kiinnostavan yhtään mikään.

Maailma on onneksi täynnä miljoonia ihmisiä, mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää lähteä tästä maasta vihdoinkin pois, piti tehdä se jo vuonna 2008, mutta työkeikat sitoivat minut Suomeen, plus tietysti omilta juuriltaan on vaikeaa aina lähteä. Mutta minä pystyn siihen kun elämä alkaa näyttämään siltä, että Suomella ei ole enää mitään tarjottavaa minulle.

Onneksi olen kielitaitoinen, olisin ihan pulassa, jos en osaisi edes englantia!!! TV 5 törkyohjelma oli minulle niin tarpeeksi, etten näe enää mitään syytä asua koko Suomessa. Maineeni on pilattu, enkä ala edes käyttämään vuosikausia siihen, että yrittäisin jotenkin sen puhdistaa.
Minun ei tarvitse, sillä ulkomailla kukaan ei tunne minua.  Ex-mieheni on ihan raivoissaan lehdistön kirjoituksista ja hän on ollut katkera jo viimeiset 5 vuotta. Minä en rupea katkeruuteen, mutta tuleen ei pidä jäädä makaamaan. En jaksa ihmisten kommentteja, että :” Hei sinähän olet luonnossa tosi kaunis ja fiksukin olet!!!”  Mitä minun sitten pitäisi olla, tyhmä ja ruma vai????

Ulkomailla minut nähdään ihan eri näkökulmasta. Olen todella vihainen monille suomalaisille, lähinnä naispuolisille henkilöille, jotka ovat levittäneet valeita ja herjauksia minusta ympäri nettiä ja täällä on vielä paljon ihmisiä, jotka uskovat niihin!  Toisen onnellisuus ei ole keneltäkään muulta mitään pois!

No toivottavasti on kunnon pornomessut Oulussa, ja sitten taas lennän ulkomaille. En voi sietää tätä kateus-ja kaunakulttuuria!!!

Jaa Facebookissa
This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.

40 Responses to Mitä minun sitten pitäisi olla, tyhmä ja ruma vai?

  1. mehj says:

    Tee se! Muuta vihdoin elämäsi suunta parempaan ja lyö näädille luu kurkkuun! Maisemanvaihdos voi tehdä todella hyvää mutta älä vie mukanasi ongelmia kuten alkoholia, sen kanssa pään sekoittavia lääkkeitä, riehumisia tai liikaa itsesi paljastelua. Sanoithan itsekin että miehet eivät halua sinun esiintyvän kulbeissa vähäpukeisena. Minusta todellinen glamour on sitä että nainen arvostaa itsään terveellisillä elämäntavoilla, hyvällä käytöksellä, sopivalla määrällä yksityisyyttä sekä hieman salaperäisellä, omanarvon tuntevalla seksikkyydellä, joka tulee juuri siitä ettei ole paikat niinsanotusti leväällään kaikille mahdollisille pulliaisille.

  2. Tiina Forss says:

    Kannattaa opetella äidinkieli, ennenkuin alkaa pitää ns blogia. Puistattaa lukea alakoulussakin normaalisti karsittavia kielivirheitä…luulisi noin fiksun ja oivaltavan ihmisen osaavan…äidinkielensä moitteettomasti?

  3. Hanne says:

    Eikö sun elämässä ole enää mitään muuta kun EX-mies/miehet???
    Uudista blogiasi äläkä jauha päivästä toiseen tätä samaa valitusvirttä..
    Olet Artosta eronnut niin ei kai se enää ole kiinnostunut sinun koiristasi tai sinun elämästäsi!!
    Kyllä olet niin rumasti ja hävyttömästi miehen julkisuudessa ym. haukkunut.
    Nauti nyt näistä uusista miehistä ja mene elämässäsi eteenpäin mutta jätä jo Arto rauhaan!

  4. Tiitu says:

    Toki sinut nähdään ulkomailla ihan eri valossa, sillä kukaan ei ole siellä nähnyt sinusta kuvia, videoita ym. joissa päihtyneenä, ilman meikkiä, esiinnyt maksavalle yleisölle, tai riehut humalassa.
    He näkevät vain sen hetken tilanteen ja kuntosi sillä hetkellä. Ja kuulevat sinun tarinasi “kateellisista suomalaisista naisista” ja huippu glamour elämästäsi.

  5. Jukka says:

    Voisitko jo vihdoin toteuttaa lupauksesi ja muuttaa pois Suomesta? Mutta voisit silti jatkossakin kirjoittaa tätä blogia, sillä se saa aina niin hyvälle tuulelle, koska sinä olet vaan niin koominen persoona ainakin kirjoitustesi perusteella.. Aina hehkuttamassa kuinka Suomessa sinua ei osata arvostaa, ja kuinka ulkomailla sinulla on vaikka kuinka monta miestä jotka kehuu sinua ja vertaa ties mihin misseihin.
    Ai niin, eikös se ollut sinun “ystävä” se Mickey Rourke, miten olet unohtanut mainita hänet jo monessa blogissa peräkkäin, ei tullut edes vertauksia britney spearsiin tai muihin vastaaviin ameriikan julkkiksiin joihin tykkäät itseäsi verrata, jostain minulle tuntemattomasta syystä.
    No mutta ei pahalla, kirjoita jatkossakin, lohduttavaa tietää että jos tuollainen järjen riemuvoitto pärjää elämässä, niin kaikilla on mahdollisuus pärjätä.

  6. emppu says:

    Hei!Etkö lähdekään Barcelonaan?

  7. emppu says:

    Hei!
    Etkö lähdekkään Barcelonaan?

  8. Noora says:

    ” Hei sinähän olet luonnossa tosi kaunis ja fiksukin olet!!!” Mitä minun sitten pitäisi olla, tyhmä ja ruma vai????

    Minä näen tuon asian lähinnäkin niin, että media saa sinut näyttämään hölmöltä bimboblondilta, sekä media julkaisee sinusta epäedustavia kuvia.
    Ja SITEN ihmiset yllättyvät sinut tavatessaan että et edes ole sitä mitä media antaa meidän ymmärtää.
    Eli toihan on jopa positiivista.

  9. puumanainen92 says:

    miten niin “pitäisi”?

  10. sandei says:

    No sitähän sä olet.Eikä todellakaan kaunsita se,että kehut deittaavas useempia miehiä.Se on pikemmin säälittävää ja siitäkin saa huonon maineen.Terve menoa ulkomaille!kyllä niillekkin ukoille totuus paljastuu.Muista kuitenkin,että rosis on 15päivä ja olis hemmetin noloo jos olet matkoilla sillon.Suthan on jo kerran haettu putkaan oikeuden välttelyn takia.Miks jauhat vieläkin Artosta?Käytät etuliitettä ex!Sillonhan se on EX!

  11. Silva says:

    Johanna, ei ehkä kannata Suomen luetuimmassa lehdessä parjata Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Tai jos sitä harjoittaa, on ehkä omasta mielestäsikin turha pohtia miksi ihmiset saavat sinusta negatiivisen kuvan.

    Sinun kirjoituksesi ovat kieltämättä melko sekavia ja itsekeskeisiä, etkä anna Tukiaisen Johannasta järin älykästä kuvaa, vaikka fiksuksi itseäsi usein mainostat.

    Tosiasia on se että julkisuuteen itsensä ajanut ihminen joutuu kantamaan itse vastuun julkisuuden tuomista vaikutuksista. Uskon että humalassa törttöilevä julkkis ei saa kohtaamaasi hellempää kohtelua Södermalmilla tai Broadwaylla.

    Sinä syyllistät mediaa maineesi töhrimisestä. Ajatteleppa jos uskaltaisit katsoa rehellisesti peiliin ja myöntää, että osasyyllinen olet sinä itse. Se olisi rohkeaa.

    Tsemppiä sinulle Johanna ja take care!!

  12. Anna says:

    Bye Bye…Happy landings….

  13. Minna says:

    Jatkatko blogin pitämistä vielä muutettuasi ulkomaille erotiikkamessujen jälkeen?

    En ihan ymmärrä miten Arton tekemiset vaikuttavat pääsiäiseesi ja vappuusi, tehän olette eronneet.

    Nyt kun muutat pois Jollaksesta, niin jääkö Julia sinne? Ajattelin vaan, että voisiko sieltä vapautua huone vuokralle. Vai jääkö Julia Ruotsiin ja asunto menee myyntiin?

  14. usvaa putkeen says:

    “Tein töitä sekä pääsiäisen että vapun, joten kauhean hienoja kokemuksia tältä vuodelta ei kyseisistä juhlista jäänyt, kiitos siitä ex-miehelleni, jota ei näytä kiinnostavan yhtään mikään.”

    Tarkoittaako ex-mies lapinruutanaa (ainut existä jonka kanssa olet ollut naimisissa) vaiko kenties ex-karhumaista nokialaista tai ehkäpä ex-kukkakauppiasta jonka kanssa deittailit ristiin tuon ex-nokialaisen kanssa. Mene ja tiedä mutta ketään existä ei pitäisi missään määrissä kiinnostaa nykyiset tekemisesi.

  15. Marko says:

    Otamme tämän poismuuton lupauksena. Toteuta se mahdollisimman pian.
    Kiitos ja onnellista loppuelämää toivoopi Marko!

  16. sisko Heino says:

    Voiko ihminen oikeesti olla niin sokea omille virheille ? TV 5 törkyohjelma pilas Johannan maineen… eikös neiti ihan itse siinä puhu ja kerto elämästään-miten korva ja silmä ei näe ja kuule vaan aivot kertoo omaa juttuu kuin dupattuna…..eihän ohjelmassa kukaan puhunu Jn suulla vaan itse hän hoitaa elämänsä esittelyä….tulee mieleen joku persoonallisuus häiriö-enkä tarkoita irvaillakseni enkä haukkumiseks mutta jotain outoo neidin elämän käsittelyssä on….ja nyt viimiseksi neiti on alkanu uhkailemaan jotain päätoimittajaa ja sen perhettä….mutta Arto oli se joka pilas ne juhlat?????? On se jännää että ainut joka huutaa toisten virheitä ja mitättömyyttä joka paikassa on Johanna, Arto on tainu kerran antaa haastattelun “vaimoni on sekakäyttäjä” ja silloinkin mies taisi olla turpiin saanut.
    Väkivallassa on aina kaksi puolta, se joka on vahvempi kaikessa ja se jota alistetaan, se onko vahvempi ja pelottavampi mies vai nainen onkin sitten ihan sama….samalla tavalla kun mies hakkaa vaimoo,naistaan ja se on tuomittavaa ja nainen saa puolustautuu niin siinä myös jos nainen on se päälle käyvä osapuoli niin miehen täytyy saada puolustautuu-tasa-arvolla on mentävä. Ja usein jo koko kertoo paljon, teidän tapauksessa mies edustaa alas painettua ressukkaa jota potkitaan ohimennen jotta tietää paikkansa, jos hän siellt nousee ja puolustautuu niin jo huudetaan lehdille että mies käy päälle ja se ei ole hyväksyttävää,koskaan naiset muistakaa mies ei saa käydä käsiks naiseen???? Jo rikos tilastoissa on et siinä missä mies lyö naista myös nainen osaa tarttua lyömäaseeseen ja olla se hallitseva puoli.
    En voi käsittää miksi et jätä sitä miestä josta ei oo mihinkään ja ala uutta elämää siellä miamissa? Varmaan koska siellä olet nobody,miljoonan samanlaisen naisen joukossa jossa ketään ei kiinnosta mitä puit päälles ja ketä panit….voi Johanna tuokin että siu ulkomaalaiset miehet….deittailet useamman miehen kaa samaan aikaan, ei kuullosta ihmiselt joka hakee rakkautta vaan ruokalippuu.

  17. pexi says:

    bye bye

  18. Ems says:

    Aurinkoista kevättä sulle Johanna :-)

  19. Ilona says:

    Stempiä Johannalle kunnollisen miehen metsästykseen. Älä niihin renttuihin retkahda, äläkä rahoillla kehuskeleviin (niillä tuskin oikeesti on mitään muuta kuin paljon velkaa). Kunnollinen suomalainen duunari pitää naisen onnellisena, tosin siitä glamourista joutuu hiukan tinkimään. Perusduunarit kunniaan. Varmastikin joku onnellinen sinut omakseen ottaisi, sillä kaunis nainen oot varsinkin vähemmällä meikkimäärällä.

  20. SiipiMaikku says:

    Hei Johanna!
    En yleensä kirjoittele kellekkään julkisuuden henkilölle, mutta nyt, kun olen sinua seurannut olen huomannut, että sinulla on luonnetta, älyä ja kauneutta.
    Olen ihaillut sinua sen vuoksi, kun jaksat olla kokoajan mediassa ja ymmärrän miksi välillä saat “kohtauksen”.
    Miksi kirjoitin sulle tämän lyhyen viestin? En tiedä oikein itsekkään. Arvostan sinua ihmisenä en sen vuoksi miksi media sinut on tehnyt.
    Jos kaipaat joskus tavallisen suomalaisen keski-ikäisen naisen juttuseuraa niin laita viestiä.
    Huomaa se olen niin tavallinen, etten edes ripsien pidennystä ole koskaan hankkinut. :D
    T: SiipiMaikku

  21. vai niin says:

    Kyllä kai sinä nyt sen ymmärrät ettei sinulle kukaan kateellinen ole???? Siitä olen melko varma. Mutta ymmärrän senkin, että media todella antaa myös vääristeltyä kuvaa, vaikka jotain totuuttakin siinä on pakko olla. Anyway, kaikkea hyvää toivon Johannalle.

  22. brave says:

    Parempi kaunis ja fiksu luonnossa kuin vain valokuvissa ja telkkarissa, eikö? =)

  23. sirkka ojanen says:

    Itsepä olet tehnyt itsestäsi koko suomen pellen ja sylkykupin,ihan turha itkeä siellä miten sua herjataan.Tee kaikille palvelus ja muuta toiselle puolelle maailmaa,kiitos!!

  24. Takiainen says:

    Ei mikään mahdoton vaatimus koska olet jo blogikirjoitustesi ja kuviesi perusteella juuri sitä. Herää jo barbiekuvitelmistasi!

  25. Mikko Puttonen says:

    Et kai ole tosissasi noiden kateus ja katkeruuskommenttien kanssa? Naurettavaa tuo julkisuudenhimo ja h*lvetin tyhmät kommentit. Tuskin luonnossa kauniimpi kuin kuvissakaan, sama pätee fiksuuteen. Ja minäkö katkera tai kateellinen?

  26. AitoKannattajasi says:

    Toivottavasti parannut pian. Itselläni oli nuorempana ongelmia munuaisten kanssa ja myöskin virtsatientulehdusarvot korkealla. Se oli kauheaa aikaa, mutta onneksi selvisin. Minulla auttoi se, kun hoksattiin lääkärissä että saan nestettä liian vähän. Lisäksi pesin alapäätänikin ihan liian kovilla aineilla, kuten voimakkailla saippuoilla ja vastaavilla. Nykyisin juon paljon vettä.

    Haaveilen itsekin ulkomaille muutosta, sillä olen aika herkkä ja Suomessa vallitsee niin kylmä ilmapiiri..

  27. amitzu says:

    nyt puhut asiaa! suomi ei vaan oo sua varten. täällä on kuten sanoit liikaa katkeria ja kateellisia etenkin naisia jotka ei vaan voi kestää tota sun mieletöntä kauneuttasi=). toivottavasti otat poloisen julia-siskosenkin mukaasi et nää kateelliset ei joutuis sitäkin kadehtiin..

  28. Tiina says:

    Musta on tosi kiva lukea tata Johannan blogia ja seurata hanen vaiherikasta elamaansa. Se on ihan kuin katsoisi jotain saippuasarjaa tv:sta.

    Se mika mua eniten huvittaa on TEIDAN IHMISTEN KOMMENTIT!!!! Voi hyvat hyssykat, etta te jaksatte kirjoitella kaikkea ihmeellista! Milloin valitetaan siita, etta Johannalla on “JATKOT” eika mikaan vaalea tukka, tai kengat ei olekaan aidot koska niissa ei nay sita tai tata, tai on KARMEENNAHKAA. Ja sit viela joku Amerikassa asuva siirtolainen hehkuttaa omaa “hyvaa” elamaansa sielta maasta mika ei ole oikeasti mikaan paratiisi. Voi ihme mita kateellista ja ylimielista kansaa!! Ma voin kylla sanoa, etta Johannalla on ihan varmasti ollut useammatkin “jatkot” kuin vain yhdet. Jatkothan on se kun mennaan juhlista vaikka baariin jatkoille, eli jatkamaan sita juhlintaa. Hehheh… Eli silla lailla! :-)

    Ja onko kenellekaan tullut mieleen, etta Johanna itse voi tahallaan tehda niita kirjoitusvirheita, nain tavallaan vedattaen suomalaisia pilkunviilaajia. Silla sita te kirjoittajat juuri olette kaikkine noine naurettavine kommentteinenne! Etta miten te ihmiset voitte olla noin pikkusieluisia nurkkapelleja?

    Alykkyytta ei ole se, etta nakee virheet jostakin vaan se, etta pystyy katsomaan niiden yli ja nakee kauneuden. Johanna on oikeasti NAINEN ja naisten tuleekin olla naisellisia ja pukeutua kauniisti ja olla nayttavia.

    Sinulle, Johanna, ma toivon kaikkea hyvaa!

  29. Takiainen says:

    Kirjoita vaan Tuksu omalla nimelläsi äläkä piiloudu Tiina -nimen taakse. Säälittävää!!!

    • Tiina says:

      Kunpa ymmartaisit, etta itse olet saalittava naine kommentteinesi. Et uskalla laittaa omaa nimeasi kommenttiisi, silla tyokaverisi, jotka tietenkin kaikki ovat sanoneet, etta Johannan blogi on saalittava, saattaisivat nahda kommenttisi ja tietaa, etta luet tata blogia. Se saattaisi sinut todella noloon tilanteeseen. Sinahan haluat, etta kaikki pitavat sinua alykkaana!

      Ma, Tiina, asun Amerikassa eika koneellani todellakaan ole kaikkia suomalaisia aakkosia.

  30. Hannele says:

    Tiina tuossa kommentoi asiaa, ei kun siis Jolene, ääh siis Johanna ei kun Tuksu! Jatkoja!

  31. aaarrrggg says:

    Johanna taisi itse kirjoittaa edellisen kommentin kun niin paljon jatetty kirjoitusvirheita seka tata hienoa suomalaista aidinkielta ulkomaiselta koneelta kirjoitettuna…

    • Tiina says:

      Johanna taitaa siis ymmarryksesi mukaan olla ainoa suomalainen, joka on koskaan kaynyt ulkomailla… :-)

  32. Silva says:

    No kyllä mäkin mielelläni oman siskoni blogia lukisin. Tosin on ihan kiva, että mun siskon elämä ei vaikuta saippuasarjalta. :)

    • Tiina says:

      Ja nyt kun sulla ei ole yhta mielenkiintoista siskoa, sun taytyy turvautua Johannan blogiin ja lukea sita (kuten tuhannet muutkin). Sun taytyy kommentoida kirjoituksia (kuten tuhansien muidenkin) ja sit sun pitaa (monien muiden tavoin) vaittaa, etta Johanna itse tai hanen siskonsa jollakin tapaa kommentoi naita ihmisten kirjoituksia.

      Ma luulen kuule, etta Johannan (ja Juliankin) elamassa tapahtuu paljon mielenkiintoisempia asioita kuin sa luulet, niin ettei heidan aika riita joidenkin pikkusieluisten ihmisten kirjoitusten kommentoimiseen.

  33. voiii says:

    Kuinka Viljo voi, joko palannut kotiin uuteen tulokkaaseen tutustumaan? :)

  34. marketta says:

    ..kuulostaa Tuksun omalta kommentilta..nama tekstit nakyy muuallakin kuin Suomessa ..missa vain on internet ja asuuhan varmaan miljoona suomalaista Suomen rajojen ulkopuolella..joten pikkasen katsoo noita virheita koska kuka tahansa voi naita lukea..mina taalla Australiassa..niin kuin sina Suomessa..

  35. ari says:

    ite saat haukkuu muita mut ittees ei saa arvostella?tekopyhää..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


7 × 2 =

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>