Alamme palaamaan Julian kanssa entisellemme ulkonäöllisesti

Siskoni Julia on laihtunut nyt upeat 15 kiloa ja minullakin on alkanut lähtemään turvotusta pois, vaikka en vielä olekaan sellaista määrää ehtinyt pudottamaan, niin alan selvästi olemaan samannäköinen kuin upeina aikoinamme Miamissa, Dubaissa jne. (kuvat).

Ohessa olevat kuvieni vaatteet mahtuvat taas päälleni, rakastan varsinkin ulkomailla käyttää pitkiä ja näyttäviä iltapukuja ja olla huomiotaherättävä. Osaan olla sekä tyttömäinen kuuluisan amerikkalaisen muotisuunnittelija Betsey Johnsonin Barbie tyylisillä mekoilla, mutta käytän myös esim. mustaa ja vartaloa myötäileviä tyylikkäitä ja naisellisia asuja. Yksi suosikeistani on ohessa oleva pitkä pinkki iltapuku, jossa on useita erisävyjä ja näyttää upealta ruskettuneella iholla.

Yksityisyrittäjä Susanna Penttilä loukkasi minua ja kunniaani sen verran paljon imitaatiollaan Sub TV:n netissä, että odotan häneltä julkista anteeksipyyntöä.

Vaikka ostankin suurimman osan vaatteistani ulkomailta, kuten Miamissa Bal Harbourista ja Aventura Shopping Mall jättikokoisesta ostoskeskuksesta, Dubaissa käyn paljon Mall of Emirates nimisessä paikassa, sekä Kaliforniassa Melrose Avenuella tykkään shoppailla, niin olen kuitenkin ollut Penttilän kanta-asiakas Helsingissä yli 10 vuotta ja ostanut myös häneltä erittäin paljon vaatteita ja käyttänyt niihin paljon rahaa. Siksi en ymmärrä, miksi ihmeessä pitää mennä omaa kanta-asiakastaan puukottamaan selkään.

“Viidakon tähtöset” ohjelman Maisa Torppa laittoi minulle viestiä Facebookissa, että kyseessä oli muka joku ihan “hyväntahtoinen vitsi” mutta näen selkeästi videosta, ettei kyseessä ole mikään hyväntahtoisuus. Ensinnäkin nimi “Huksu” on täysin mauton ja viittaa huoraan. Lisäksi videolla pilkataan myös Juliaa. En myöskään pidä siitä, että ulkonäköäni pilkataan, koska olen kaunis nainen ja ulkonäköni pilkkaus on täysin turhaa ja ilkeää.

Se, että olin “päässyt” Seiskan viihdeuutisten mukaan Jenkkien lisäksi Brasiliassa johonkin “hirviöiden” listalle, niin otinkin sen loppujen lopuksi imartelevana ja kunniana, koska listalla oli erittäin kauniita naisia kuten Heidi Montag ja varsinkin Katie Price (Jordan.) On se kummallista, että sellaisia naisia nimitellään “hirviöiksi.” Ja ihan naurattaa kun näen välillä vieläkin sen yhden kammottavan kuvan minusta jossa olin Maria Talk Showssa juuri sen jälkeen kun olin ottanut huuliin täytteet ja koko naamani oli turvoksissa (ja minulla oli otsatukka) sillä en ole ollenkaan sen näköinen, olen siinä täysin tunnistamaton.

Shoppailin juuri Helsingin Guess liikkeestä ihanan mustan paljettimekon ja siihen sopivan suuren mustan lierihatun, joka sopii hienoille illalliskutsuille ja erilaisiin tapahtumiin, joita minulle on tulossa paljon.

Huomasin minun ja Julian valokuvista, että eräs ruotsalainen tuttavani oli oikeassa sen suhteen, että minä olen enemmän “Babyface” tyylinen, pehmeäkasvoinen ja “suloisen” näköinen, ja hänen mukaansa Julia näyttää tietyllä tavalla “vaaralliselta” jolla on mystillinen ja hieman agressiivinen katse välillä, jota hän pitää seksikkäänä.

Toivottavasti ilmat alkavat lämpenemään pian, haluan seksikkään rusketuksen.

Jaa Facebookissa
This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.

20 Responses to Alamme palaamaan Julian kanssa entisellemme ulkonäöllisesti

  1. sherry says:

    Jos sulla, Tuksu, ei ole enää mitää uutta sanottavaa, niin kannattais varmaan pitää suu kiinni? Voisi sun ex-miehesikin vaatia sinulta julkista anteeksipyyntöä, olet nimittäin aikas julkisesti hänet nolannut/haukkunut.

  2. pilipali says:

    Ei millään pahalla,mutta pidätkö itseäsi oikeasti jotenkin kauniina. Kuulostat todella itserakkaalta muutenkin näiden blogikirjoitustesi mukaan. Nyky aikana kaikki ns pissikset näyttävät juuri samalta kuin sinä. Kannattaa miettiä että miksi ihmiset saavat sinusta sitten vääränlaisen kuvan,kun blogissa jo kehuskelet kaikella.

  3. Tarttis varmaan tehdä jotain.. says:

    Minä, minä, minä, minä… Kehut itseäsi, muttet sentään uskalla laittaa tuoretta valokuvaa =).. Miten se vanheneminen ja “rupsahtaminen” ottaakin joillekkin noin koville! Ja puhut shoppailusta, niinkun kävisit joka viikonloppu Dupaissa tai Miamissa.. Huoh, olet käyny molemmissa ilmeisesti vain kerran, mutta tykkäät shoppailla siellä kuitenkin jatkuvasti. Ihmettelet, miksi olet Suomessa niin epäsuosittu. Se johtuu kuuleppas siitä, että nostat jostakin syystä itsesi meidän kaikkien yläpuolelle, etkä arvosta ketään. Olet ihan tavallinen tallaaja liikakiloinesi, kun me muutkin.. Ja mitä olen ns blogejasoi seurannut, ole myös valehtelija. Sori, miksi pitäisi arvostaa???

  4. Tarttis varmaan tehdä jotain.. says:

    Ups.. Näytti tulleen muutama kirjoitusvirhe tuohon kommenttini loppuun, mutta uskallan silti arvostella sinun kirjoitustyyliäsi. Se on samaa tasoa, kun 9-vuotiaan poikani aineet; täynnä kirjoitusvirheitä ja sinä olet kuitenkin omien sanojesi mukaan menestynyt ylioppilas =).. Lueppas itsellesi ääneen tuo otsikko ja mieti….

  5. marketta says:

    ..parempi hyvaksya etta se Miami & Dubai aika on ohi ..eika nayta enaa samalta kuin silloin..minulla ei onneksi ole koskaan ollut noin paljon vaivaa ulkonaon suhteen ja silti on saanut elaa taytta elamaa sellaisena kuin on..tropiikista joku taas kirjoitti..

  6. Milli says:

    Johanna, Johanna, Johanna….

    Turhaan sinä syytät suomalaisia katkeruudesta ja vihasta itseäsi kohtaan; sitä niittää mitä kylvää. Sinullahan on tuomio rattijuopumuksesta (ja tämän tapauksen yhteydessä myös valehtelit henkilöllisyytesi = petos) ja useita syytteitä odottamassa käsittelyä koskien väkivaltaisuutta.

    Olet “valinnut” julkisen uran ja tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tekemisesi, niin hyvät kuin pahat, nousevat tapetille välittömästi. Turha sinun on muita syyttää pahansuopuudesta, itse meistä jokainen valitsee tiensä ja tekee tekonsa.

    Sinä et ole mielestäni enää näyttävä: olet ylipainoinen, liian ruskea (lue oranssi) ja meikkaustaitosi hämmästyttävät minua (olethan Joe Blasco-konsultti)
    Babyface ei ole sama asia, kuin turvonnut, pyöreä naama vaan se nimenomaan tarkoittaa lapsenkasvoista.

    Sinä olet nuorempana ollut suloinen maitotyttö, et kaunis vaan oikea luonnonlapsi, johon voisi kuvitella törmäävänsä kukkakedolla. Et ole enää :(

    Olet kova kritisoimaan muita, mutta sinua ei saa kritisoida: kaikki sinua pilkkaavat eivät oikeasti ole sinulle kateellisia, miksi olisivat?

    Tituleeraat usein itseäsi seurapiirijulkkikseksi tai glamourmalliksi, et ole näitäkään. Olet kohujulkkis, joka asuu Jollaksessa.

    Tiedän, että otat viestini loukkauksena ja herjauksena, mutta se ei ole todellakaan tarkoitus! Toivon oikeasti, että jompikumpi näistä sulhasehdokkaista saa sinut aisoihin ja tajuamaan elämän prioriteetit: silloin olet enemmän kuin kypsä perustamaan kauan haaveilemasi perheen. Olen varma, että sinusta tulee joskus hyvä äiti, muttei nyt, ei vielä.

    Toivotan sinulle onnea onnen etsimiseen ja tsemppiä urakkaan: ei ole häpeä haluta näyttää hyvältä! Nyt vaan liikuntaa peliin

  7. mimmi says:

    Hei.Mä ajattelin joskus taannoin tuksusta tuollalailla,mutten enää.Media antaa väärän kuvan koska sinnehän tulee vain skandaalimaisimmat jutut tietenkin eikä aitoo tuksuu. Mun mielestä on hyvä että tuksu on pitänyt itsevarmuutensa vaikka kaiken tän ja median haukkumisen jälkeen vois olla vaikea päästä jaloilleen.Mut tuksupa näyttää kaikille mistä se oikeen on tehty ja kateelliset saa jäädä nuoleen näppejään,sillä niin se vaan on et kaikki jotka puhuu paskaa tuksun ulkomaanmatkoista,ei ite pääse ostaria kauemmaks. Annetaan siis Suomessa olla ainakin yhen naisen, joka omistaa hyvän itsetunnon ja haluaa nauttia elämästään kuten Marilyn,rauhassa ja saada sen mitä haluaa eli KUNNON MIEHEN JA PERHEEN,sekä siinä tuomat ihanuudet.Mulla ei oo enää mitää haukuttavaa tuksussa päin vastoin,näen että sieltä kuorituu vielä upee nainen ,jolla on paljon annettavaa meille,joilla ei ole pokkaa tehdä asioita ja huonon itsetunnon omaaville immeille. Esim,noita vaatteita vois joku muukin ostaa jos Suomessa ois myynnissä,et tuksulle pieni vinkki. Hyvää jatkoa täältä perässä tullaan laihduttamisen saralla.:)

  8. naksu says:

    Onkohan noi kommentit kenties naisilta. kuinka yllättävää…..

  9. Pia-Maria says:

    Älä Johanna lannistu! Olet upea, älä anna kateellisten ja lapsellisten ihmisten kommenttien himmentää säihkettäsi!

  10. kuinka* says:

    Tuksu Huksu pääsee kohtaa oikeisiin naimisiin. Nyt jo koeajot menossa Ruotsin yöelämässä. Sitten pääsemmä eroon, kuin hänkin. Miten muuten aikuinen? nainen voi leikkiä oikeasti tuommoisessa vaaleanpunaisessa höpömaailmassa?
    Eikö todellisuus tule eteen. Siinä vitosteeveen dokkarissa oli vähän sitä oikeata siloittelematonta elämää, menoa…..

  11. Ninnu says:

    Miksi te ihmiset luette Johannan blogia, jos tarkoituksenanne on vain arvostella ja kommentoida ilkeitä asioita? Voitteko todella olla noin kateellisia? Minua hävettää hirveästi suomalaisten ihme vihanpito, nimittely ja kateus. Jos on paha olo, tai olette epävarmoja itsestänne, voitte tuoda ongelmanne esille jossain muussa muodossa (ja muualla) kuin sorvaamalla toista ihmistä. Minulla olisi teistä sananen sanottavana, mutta en viitsi alentua tasollenne. :D

    Ja Johanna, olet aivan ihana.

  12. Nora says:

    Kiitos blogistasi, tempauksiasi on mukava seurata! Ja voi haukkujajat! lopettakaa jo, lapsellista… Johannassa nyt joka tapauksessa enemmän seksiä kuin useimmissa suomalaisissa hänen ikäisissään naisissa ;)

  13. Sivustaseuraaja says:

    Tuo alimmainen on hyvä kuva sinusta! :) Miksi julkaiset blogissasi muuten niin epäonnistuneita kuvia?

  14. mimom says:

    Toi pitkä mekko on kyllä tosi kaunis… ja samoin alimmaisen kuvan vaatteet! Harmittaa, kun Suomesta ei saa tollasia vaatteita. En ymmärrä, miten nuoret voi ostaa jostain vero modasta harmaita tunikarättejä. Ei ihme, että masentaa! Pistä pystyyn Johanna joku verkkokauppa, missä myyt muillekin itsevarmoille naisille samantapasia vaatteita :)

  15. Dawn says:

    Vai kaunisteli se Maisa Torppa asioita, voi voi. Kerrassaan ainutlaatuista.

  16. Kaukana kateudesta says:

    Huh huh :D ei ole kyllä pienintäkään syytä olla kateellinen ko. julkisuusriippuvaiselle aikuispissikselle. Ei myöskään ole syytä arvostella Jossun pinnallista elämäntyyliä, jokainen elää miten haluaa. Niin makaa kuin petaa, eli ei myöskään Jossun itsensä kannata kiukutella toimintansa aiheuttamista otsikoista tai yleisistä käsityksistä. Ainoa tunne, joka tästä neidistä ja hänen tekemisistään tulee, on myötähäpeä. Vähän samat fiilikset kuin Idolsin koelauluista…

    Terveisin aidosti itseensä tyytyväinen, urheilullinen, menestyvä ja rehellinen suomalainen nainen.

  17. kirsi says:

    hei, oliko nämä kuvat nyt uusia vai vanhoja? jäi hiukan epäselväksi. no kuitenkin jos on niin on tosi hyviä ja kauniita. pidän sinun kasvoja kauniina sen sijaan huulen isontamiset voisit jättää pois

  18. Maiju says:

    Olitte upean näköisiä ehkä viisi vuotta sitten. En tiedä, miten olette saaneet itsenne tuohon kuntoon ja luulette sen olevan kaunista, kaiken tuon överin barbimeiningin.

  19. jenna says:

    Johanna älä anna ihmisten lannistaa,ole oma itses niinku oot varmasti tähänki asti ollu,mutta sen verran sanon että nuo kännissä riehumiset jää median pyöriteltäväksi … Ja niin näin ihmiset ei sinusta sitä oikeaa Johannaa tunnistakaan.
    ps.Ihana blogi :3

  20. Katariina says:

    Minä ihailen Tuksua! Hän uskaltaa elää unelmaansa, barbina barbimaailmassa. Minusta se on herttaista ja söpöä! Lisäksi hän ansaitsee tällä tavalla elantonsa. Ei elämään tarvitse suhtautua niin vakavasti. Elää niin, että on itse onnellinen. Ei kaikki halua tavallista normaalia perhe-elämää. Se sopii toisille ja toisille ei. Tuksulla on huumorintajua, itsetuntoa, pilkettä silmäkulmassa, rohkeutta, hulluttelu mieltä jne. Osaa pitää hauskaa ja hauskuttaa muitakin. Käyttää ihania vaatteita ja asuu vaaleanpunaisessa asunnossaan. Minusta on niin suloista! Elämän voi elää prinsessana, barbina jne. minä kukakin itse haluaa, kunhan on itse onnellinen. Lapsenmieli pitäisi kaikkien säilyttää elämässä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Tuksua haukutaan ja pilkataan aivan liikkaa. Tottakai se sattuu häneen. Annetaa Tuksun olla oma itsensä. Ei hän ole sairas ihminen, vaan ympäristö sairastuttaa hänet, jos hän ei saa olla oma itsensä ja tehdä hänelle rakasta työtään viihdyttäjänä. Erilaisuus on rikkautta! Amerikassa on paljon ihmisiä, jotka matkivat Elvistä, tykkäävät aku ankasta ja koti on täynnä aku ankka astioita, pöytäliinoja, verhoja jne. Tuksua ei mitenkään siellä pidettäis hassuna niin kuin täällä. Itse myös rakastan kaikkea kaunista ja kotini on täynnä barbeja ja pidän ihanista vaatteista, laukuista, kengistä ja laittelen pinkkejä verhoja jne. kotiini. Vaikka olen jo aikuinen. Tykkään myös hassutella ja olen hyvinkin lapsellinen välillä. Se piristää! Tuksu on mielestäni ilopilleri ja valopilkku Suomessa ( ; Kaikkea hyvää Tuksulle! Barbileikkisi ovat ihania!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


5 + = 12

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>