Rakas pikkuveljeni Joel pääsi ylioppilaaksi ja hopeinen avain sai minut jäämään Tukholmaan….

Joel ja minä.

Perheemme luokse tuli vieraita Amerikasta ja Englannista asti, kun
juhlimme pikkuveljeni Joelin ylioppilasjuhlia. Hänen koulullaan oli suuri festivaalimeininki kaikkien tuhansien ilmapallojen kanssa, ja ruotsalaiset tekevät isoja plakaatteja ylioppilaista, joissa on heidän nimensä ja esim. lapsuuskuvia.

Jatkoimme juhlia vanhempiemme kotona, jossa oli suuret pöydät katettu suurelle nurmikolle myös. Ylioppilaskakku oli lakin muotoinen, ja ylipäätään ruuat olivat suurenmoiset, kiitoksia mm. Jasminan poikaystävälle, sekä tädeillemme jotka kokkasivat herkullisia piirakoita.

Ruotsissa ei ole samanlaisia arvosanoja kuten Suomessa Laudaturista Impropaturiin, täällä on ns. god känd, väl god känd jne. eli ympäripyöreämmin, arvostelu ei ole niin tarkkaa.

Huomasin myös, että ylioppilaslakeissa lukee koko nimi ulkopuolella. Joel on jo nyt 19 vuotiaana ns. business mies, josta kirjoitinkin jo aiemmessa blogissani, mm. siitä kuinka hänestä kirjoitettiin Sollentunan paikallislehdessä sekä Aftonbladetissa.

Kolmas siskoni Jasmine haluaa näyttelijäksi ja hän on nyt päässytkin jopa näyttelemään ruotsalaiseen elokuvaan “Fröken Julie” sekä hän esiintyy myös ruotsalaisessa tv-sarjassa “Snabba Cash.” Hän seurustelee oikein komean, tukkahiuksisen ruotsalaisen pojan kanssa.

Amerikkalaisen muotisuunnittelijan Betsey Johnsonin Barbie tyylinen tyllimekkoni sai tosi paljon kehuja juhlissa, varsinkin vieraat Jenkeistä ja Englannista pitivät siitä tosi paljon ja halusivat kuvata minua.

Samaa mekkoa käytin myös Seiskan synttäreillä ja olen tilannut kyseiseltä vaatesuunnittelijalta noin 10 erilaista mekkoa, yhtä niistä käytin vuonna 2007 Tukholmassa Jasminen ylioppilasjuhlissa. Se mekkoni oli persikanvärinen jossa on valkoisia röyhelöitä, kuvia löytyy yritykseni dollsdancers.fi kuvagalleriasta.

Keksin Betsey Johnsonin siitä kun meidät kutsuttiin joskus vuonna 2006 yksityisjuhliin Julian ex-poikaystävän Shawnin luokse. Juhlissa tuli vastaan erittäin kaunis nainen, vähän vanhempi, muistaakseni noin 34 vuotias, jolla oli päällään Betseyn todella näyttävä Barbie tyylinen tyllimekko. Ihastuin siihen samantien ja löysin liikkeen Aventura Shopping Mallista, jossa tein upeita löytöjä.

Jään vielä Tukholmaan joksikin aikaa, huomatkaa muuten suuri hopeinen avain kaulassani, siinä yksi syy, miksi jään tänne……

Jaa Facebookissa
This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.

23 Responses to Rakas pikkuveljeni Joel pääsi ylioppilaaksi ja hopeinen avain sai minut jäämään Tukholmaan….

  1. Aimo Lempinen says:

    “Kolmas siskoni Jasmine”.. Ketkä ne kaksi muuta siskoa ovat?

  2. Herramunjee!! says:

    Kamala tota otsan ihoa! Kesii ja on vaurioitunut selvästi jatkuvasta auringossa palamisesta, hyvä ihminen, tajua jo!

  3. Seija P says:

    On se harmi että Suomessa ei ole ‘tukkahiuksisia’ miehiä.. Unohdit muuten sanoa, että mekkosi on ‘makea’.

    Makea rusketus muuten. Oli kiva, etta joku ehti vetää sinut uunista ennenkuin paloit kokonaan karrelle.

    • tiina says:

      heh! joo, voisi vähän miettiä sitä hyvää ihoa missä ei ole ryppyjä, nimittäin ikää tulee ja tuota vauhtia kyllä myös vaikka mitä, esmes ryppyjä. taaskaan ruotsin kieli ei sujunut, godkänd on yhdyssana ja se on improbatur, eikä p:llä kirjoitettuna.

  4. Hitori says:

    Tukkahiuksinen poikaystävä? o_o

  5. hoohoo says:

    Vai oikein tukkahiuksinen poika….hahahahhahahha….No hyva etta jollain on edes oikea tukka hiuksina heh

  6. Sini says:

    JOhanna. Arvostat miehessä älykkyyttä, koulutusta ja hyvää työpaikkaa. Eikö sinunkin olisi aika kouluttautua ja hankkia itsellesi kunnon ammatti, että olisitte samalla viivalla tulevan miehesi kanssa. Kaikkea hyvää. All the best.

  7. Tikke says:

    Mua hämää aina tämä “kolmas siskoni”. Sä puhut kuitenkin vaan Juliasta ja Jasminesta.
    Kuka se sun kolmas sisko on?

    • Kotimies says:

      Jos tv-sarjoihin on luottamista, kolmas sisar on paha kaksonen joka asuu vintillä ja jolle viedään kerran viikossa ämpärillinen kalanpäitä evääksi.

  8. jaahas says:

    Koetas joskus pukeutua sivistyneesti, kuin ikäisesi naiset, ei aina pinkki röyhelöä. Saattaisit olla siistinkin näköinen. Yritä edes.

  9. Kaisa says:

    Jostakin syystä seuraan sun blogia. Olen itse media-alalla töissä ja toivotan sinulle tsemppiä.

    Elämäsi on vaikuttanut aika ajoin tosi kaoottiselta, eikä aina tiedä miten paljon lehtien yms. jutuissa on täysin “omaa”. Jos kaikkien elämästä koostettaisiin vain niitä heikkoja hetkiä pötköksi, niin kai kaikki sitten vaikuttaisivat ihan pimahtaneilta. :)

    Toivottavasti löydät ihmisen, joka välittää sinusta itsestäsi – sellaisena, kuin olet aidosti ja oikeasti, “kohutaustoista” piittaamatta. Ja toivottavasti itse myös olet onnellinen etkä tarvitse mitään lääkkeitä tai alkoholia helpottamaan oloa. Nurkkakuntaisessa Suomessa voi olla vaikea lähteä puhtaalta pöydältä, joten Ruotsi on mainio vaihtoehto.

    Eli aurinkoista kesää, toivotaan että miehet joita tapailet ovat aikasi ja ajatustesi arvoisia. Jos eivät, yksin on aina parempi olla kuin huonossa seurassa! Tsemppiä.

    ps. Muista, ettei raha aina ratkaise. Vaikka se helpottaa elämää, ei sen varaan voi laskea kaikkea… pummin ja miljonäärin välissä on paljon vaihtoehtoja!

  10. tuula says:

    …tukkahiuksisen ruotsalaisen pojan kanssa..hih..

  11. Tukkahiuksinen Poika says:

    Hän seurustelee oikein komean, tuKKahiuksisen ruotsalaisen pojan kanssa.

  12. Päivän naurut! says:

    Tukkahiuksinen :D :D

  13. Ihmettelijä says:

    Ymmärrätkö ollenkaan miltä tuo sinun hiuskuontalosi näyttää? Minun 30 vuotta vanhoilla barbeilla on yhtä takkuiset hiukset! Puhumattakaan naamastasi: miten kasvojesi iho voi olla noin rasvainen ja näynnä finnejä ja maksaläiskiä? Katso nyt hyvä ihminen peiliin.

  14. njk says:

    hetkinen, eikös “kolmas” sisko olekaan jasmina…?

  15. Heidi Saikko says:

    Hei Johanna! Kerroit aikaisemmassa blogissasi, että sinulla on ollut Suomessakin kosijoita, joilla menee elämässään kaikinpuolin hyvin, mutta joiden kanssa sinulla ei vain ole ollut kemiaa. Itse olen hyvin samanlaisessa tilanteessa, kuin sinä. Etsin siis kunnollista ja sitoutumiskykyistä/haluista miestä. Kysyisinkin nyt sinulta, että missä olet näitä “laadukkaita” miehiä tavannut? Hyvää jatkoa sinulle Johanna. :)

  16. Jacce says:

    Ihan vaan tiedoksi “tuksulle”, ei täällä ruotsissa ole “snabba cash” nimistä tv sarjaa, vaan elokuva, ja sen tuleva jatko-osa!! Ei muuten näy Jasminin nimeä missään kyseisen elokuvan tiedoissa!!

  17. tukkahiuksinen poika says:

    tukkahiuksisen ruotsalaisen pojan kanssa.

  18. sisko says:

    Kiitos. Jumalalle. Kiitos. Tytöt muutti nyt Ruotsiin. Kiitos Jumalalle että näytit tien.Hopeinen avain käy kaiketi johonkin kirkon lukkoon…….toivon teille kaikille-koko perheelle hyviä jatkoja….ku vaan ei taas olis uutisankka……ei Jumala ei pilaile näin….eksyneet lampaat löysi kotiin……Ruotsissa saa sitäpaitsi halvemmalla uutta tekotukkaa,tekorusketusta ja isompii tissei ku täällä….kaikillahan ne on siell….kaikkee mistä miehet juuri rakastaa teissä…. Oikein paljon onnea sinne luvattuun maahan-ei ihan miami mutta juur sopiva……

  19. ? says:

    Kolmas siskoni? Kyllä se on “toinen siskoni”, “kolmas sisarukseni” tai “kolmas meistä siskoksista” (mikä onkin sitten jo kauhean kankea.

    Vai onko sinulla kolme siskoa ja yksi veli? Eli yhteensä neljä sisarusta?

  20. siis says:

    Onko siskosi nimi nyt Jasmine vai Jasmina? Puhuttelet häntä kummallakin nimellä. Aika outoa, jollet siskosi nimeä meinaa muistaa oikein? Vai onko jompikumpi noista se mystinen kolmas siskosi…

  21. tiina says:

    godkänd on yhdyssana ja impropatur kirjoitetaan “improbatur”. että näin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


− 2 = 7

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>