Olen loytanyt uuden rakkauden elamaani vihdoinkin!

Olen tapaillut jo useamman kuukauden yritysjohtajaa, Tukholmassa syntynytta miesta joka on kaynyt amerikkalaisen yliopiston. Puhumme hanen kanssaan amerikan englantia, mika helpottaa huomattavasti kaikkea.

Puhun ihan OK ruotsia, mutta se vaatii multa aina aikaa ja pitaa miettia mita sanoo, englannin osaan lahestulkoon yhta hyvin kuin suomenkielen.

Han on hyvin rakastunut minuun, komea, pitka ja koulutettu mies, joka puhuu 6 eri kielta sujuvasti paitsi suomea, suomenkieli on kuulemma ihan liian vaikeaa…. Han hemmottelee minua ihan alyttomilla tavoilla, nyt kun olin Tukholmassa useita viikkoja, olin enimmmakseen hanen luonaan ja kokkaili hummeri illallisia ja mielettomia tenderloin pihvi-illallisia joka ilta, ohessa kuva kun olen hanen luonaan syomassa hummeria. Han on viinien harrastaja, tietaa kaiken viineista, joten annan hanen aina valita viinin josta han pitaa. Hanen vanhempansa ovat todella hienostuneita ja hanen aitinsa rakastaa erilaisia vareja, ehka siksi myos tama mies pitaa siita, etta kaytan vareja vaatteissani.

Han vei minut Ruotsissa kylpylahotelliin, jossa meilla oli sviitti.

Han oli varmistanut, etta huoneessamme on varmasti jaguzzi, eli kuuma poreamme, ja han oli varannut Moet and Chandon shampanjaa minulle seka ostelee erilaisia lahjoja. Ostin ihanan, uuden koko pinkin oloasun Jackie nimisesta liikkeesta Tukholmassa ja kaytin kyseista asua kylpylalomamme aikana. Samanlainen asu loytyy mm. Paris Hiltonilta. Barbie tyylinen kuten aina……. :)

Tama kyseinen mies on mysteerinen “herra U” mutta han keksi nimen, jolla hanta voi kutsua kuulemma. Se on “Pelle Johansson” joka on kotoisin Pohjois-Ruotsista Lapin puolelta…..

Mies pukeutuu erittain tyylikkaiseen vaatteisiin kokoajan, kayttaa paljon tunnetuja merkkeja kuten Hugo Bossia, Armania jne.

Hanella on usea asunto ympari maailmaa, Tukholman keskustassa kaksi asuntoa ja lisaksi eras omakotitalo josta on upea merinakoala, siella olen viihtynyt parhaiten. Han on vaikusvaltainen, erittain alykas seka matemaattisesti, loogisesti etta henkisella tasolla. Olen kaynyt toistumiseen lapi hanen kanssaan ex suhteitani, puhumme niista tuntikausia, eika han hermostu. Han anylysoi itsensa mielestani hyvin. Han on ensimmaisen rakkauteni Mikan ja toisen rakkauteni Udin yhdistelma.

Hanessa on kummankin piirteita hyvin paljon, toisaalta han on hyvin karhumainen ja hella, toisaalta karismaattinen ja hieman vaativa, mutta ei niin sairaalla tavalla kuin Udi oli.  Han haluaa varjella minua pahoilta asioilta, siksi esim. han vahtii kuinka paljon kaytan alkoholia ja sita juomme vain iltaisin, paivasaikaan alkoholinkaytto on kielletty. Hanen ex tyttoystavansa, ruotsalainen malli, oli alkoholisti, ja han haluaa, etta pystyn paasemaan vaikeuksieni yli. Han tukee minua ihan taysilla.

Hanella on sen varran voimakas karisma, etta valilla olen ollut ihan hermona, olen etsinyt rakkautta kauan aikaa mutta nyt tekisi mieli paeta.

Han kutsuu minua tyttoystavakseen, viimeksi kun olimme kylpylahotellissa, han jarkkasi minulle aivan ihanan suklaaoljysta tehdyn kokovartalohieronnan ja menimme illalliselle paikalliseen ravintolaan, jossa soimme fasaania suklaakastikkeessa.

Olen talla hetkella hyvin onnellinen seka innoissani kaikesta, mita elamassani on tapahtumassa!!!!!

Jaa Facebookissa
This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.

60 Responses to Olen loytanyt uuden rakkauden elamaani vihdoinkin!

  1. Kiroileva Kissa says:

    No kirjoitusvirheistä päätellen, ei oo hääppöinen kielitaito…
    Vaikka ääkköset puuttuu, voisi silti kirjoittaa hieman selvemmin :D

  2. stuju says:

    …hah..hah..Johan on taas yksi valhe muiden valheiden joukkoon heitetty! Uskoo ken haluaa mutta lukuisten valheiden jälkeen joita tämä muija suoltaa ei mene läpi! Muistammehan että Arto oli aluksi myös varakasliikemies Lapista..sitten raskaudet,keskenmenot,pahoinpitelyt(Juulian juhannuksena jonka oli muka tehnyt EX-Hunks)..ym..ym..

  3. lizil says:

    ihanaa kuulla:) onnea!

  4. Jussi says:

    Johanna,olet löytänyt itsellesi sugar-daddyn,onneks olkoon,mahdat olla ylpeä itsestäsi

  5. Hoono Soomi says:

    englannin osaan lahestulkoon yhta hyvin kuin suomenkielen.

    HAHAAA!!!

    TOSIAAN osaat = ET KUMPAAKAAN!

    • Blääh says:

      Mikä ihme sua vaivaa kun oot mollaamassa jostain pikku jutusta ihmistä, joka on mahdollisesti löytänyt onnen? Ulkomailla asuneena ja monen ulkomailla asuvan/asuneen tuntevana tiedän, ettei aina ole helppo vaihtaa takaisin äidinkieleen. Johanna myös taitaa keskiverto kansalaista paremmin suomen. Taitaa vaan harmittaa kun toinen elää unelmaansa. Grow up!

  6. sanna says:

    Ihanaa johanna et oot vihdoin löytänyt miehen joka arvostaa ja rakastaa sua, ja muutenki sun elämäs näyttää olevan mallillaan (: onnea teille.

  7. riittää jo todistelu says:

    miks sun pitää kokoajan todistella kaikkea. kuinka mies on rikas, komea ja rakastaa sua valtavasti. toi on niiiin lapsellista kertoa kuinka mies pukeutuu merkkivaatteisiin ja on hienostoperheestä…

    • Voih... says:

      Yksi sana sulle: kateellinen. Anna itsellesi oikeus riemuita elämästäsi! (Pahoittelen ylimääräisiä sanoja…)

      • random says:

        Sinusta en nimimerkki voih tiedä, mutta minuakin nimimerkki riittää jo todistelu:n tapaan särähtää korvaan tuo kokoaikainen todistelu kuinka on niin mahtavaa, rikasta, muotitietoista yms. yms.
        Ja ettet ala kanssani sotaa väätämään, olen 19-vuotias opiskelija ja elämäntilanteeni vaatien elän yksinkertaisesti, mutta monimuotoisesti.. ristiriitaisen kuuloista, mutta ymmärtänet poittini: minulta ei puutu mitään.
        Muutenkin Johannan blogissa korostuva materialismi särähtää vähän (enemmänkin kun pienensortin puunhalaaja olen), “eihän minun tätä tarvitse lukea” mutta onhan meitä ihmisiä erilaisia niin kuin tähtiä taivaalla! :)

  8. Eevi says:

    Ihana kuulla etta sulla menee nyt hyvin, Johanna! Onnea uuteen suhteeseen!

  9. häh??? says:

    … ja sitten heräsin

  10. Julianne Marttinen says:

    Niin kovasti miestä mainostetaan, mutta kuvaa ei tästä unelma köriläästä
    ole vai eikö hän anna sitä ottaa ja laittaa tänne sinun blogiin?

    Vastaus olisi kiva.

  11. no huhuh says:

    Vai osaat täydellistä engantia?

    Miten sinun mongerrus engalnti jossa joka toinen sana on “öö”
    tai “aa” on lähes täydelllistä engalntia?
    Kysyn vain.

    Kaikki julkisuudessa olleet englanninkieliset sinun kertomat jutut
    ovat ylä-aste englantia jota osaa kaikki Suomalaiset.

    Please tell you “boyfriend” how much you love him and make wish he don´t read this blog. Because then you Johanna get busted of our lies!

    • simba says:

      sä et vissiin oo siis ees yläastetta käynyt kun et englantiakaan osaa :D DD tää on niiin ”pilkka osuu omaan nilkkaan”-tilanne

      ps. ‘suomalaiset’-sana kirjotetaan pienellä s:llä, EI ISOLLA

  12. no kuinka? says:

    No, mutta hanhan ei taida pitaa huulipunista. Ja ihan kaksi asuntoa samassa paikassa, Stokis keskusta. Miten parjaakaan Artolle-ei sentaan.

  13. jaguzzi!?!?!?!?!?!?

    Se on jaCuzzi, eikä jaGuzzi

  14. Jossufani says:

    Vai että Moet and Chandonia kilistellään jaguccissa. Kuulostaa hienolta.

  15. PasiAntero says:

    Voi Johanna parka…. Ruotsissa on tietokoneissa ihan samat skandinaaviset näppäimistöt kuin suomessakin – Ei siellä tarvitse esittää olevansa ulkomailla kirjoituksista puuttuvilla ä ja ö kirjaimilla.

  16. fanni says:

    ihanaa! onnea Johanna :) <3 toivottavasti asiasi järjestyvät!

  17. taina says:

    Jees, jees, nyt tsemppiä,ihanaa,mä olen niin odottanut onnellista loppua sinulle!!

  18. Lullaby says:

    Olen hyvin onnellinen puolestasi! Glamouria ja hellää huolenpitoa Sinulle olen toivonutkin ja sitä ansaitset:) Olet kaunistunut ja näytät oikein tasapainoiselta:) Pus Johanna!

  19. Tuomas says:

    Onnea Johanna! Saanko olla utelias ja tiedustella uuden miesystäväsi ikää?

  20. Perse Arska says:

    Onko kukaan kertonut, että myos ruotsissa tietokoneiden nappaimistosta loytyy aakkoset?

  21. Pasi says:

    Hän kutsuu minua tyttöystäväkseen? Ootsä kahdeksan?

  22. The Johanna fan says:

    Han oli varmistanut, etta huoneessamme on varmasti jaguzzi, eli kuuma poreamme.
    Kerro Johanna mikä on Jaguzzi?

  23. piip says:

    mä en tajunnu tota ‘mutta nyt tekisi mieli paeta’ -kohtaa. Explain, someone?

  24. sipa says:

    Missä ihmeen haavemaailmassa tää tyttö oikein elää? Ja sitten sille vielä maksetaan näiden satujen kertomisesta.. Voi voi, vähän jopa sääliksi käy koko Tuksua :(

  25. jarno perse says:

    “yritysjohtaja, käynyt amerikkalaisen yliopiston, komea, pitka ja koulutettu, puhuu 6 eri kielta sujuvasti, viinien harrastaja, tietää kaiken viineistä, vanhempansa ovat todella hienostuneita, pukeutuu erittain tyylikkaiseen vaatteisiin kokoajan, käyttää paljon tunnetuja merkkeja kuten Hugo Bossia, Armania jne., voimakas karisma..”

    Eli puhtaasti ulkoiset meriitit ovat sun mielestä onnellisen parisuhteen ainoa syy olla.. Onkohan nyt ‘kauniit ja rohkeat’ sekottunut pikkasen liian voimakkasti todellisuuskäsitykseesi…

  26. Elsie says:

    You go girl! Ei sitä mitään saa jos ei mitään tavoittele. Onnea ja menestystä teille!

  27. Miu says:

    Ihanaa, Johanna että nautit elämästäsi! Pliis, päivitä useammin blogia! Älä anna sen miehen määräillä liikaa (vaikka se tarjoo sulle asioita)- jos sillä on jo suhteen alussa dominoiva tendenssi, se voi vaan paheta kun suhde jatkuu. Olet arvokas.

  28. emppu says:

    “Hän on rakastunut minuun”. Entä sinä häneen? Siitä kun ei ollut mainintaa vaan pelkästä materiasta, mammonasta ja hänen hyvistä ominaisuuksistaan.

  29. tuula says:

    Mika & Udi oli rakkaita mutta aviomies Arto ei no miksi sitten menit vihille..mediatemppu vai?

  30. Just says:

    Ei ihan tosi,palaa jo maan pinnalle.

  31. sanna aho says:

    kiva vahakangas pöytäliina ja ikean viinilasi :)

  32. KK says:

    Ettei vain taas olisi niin, että vanha äijä käyttää sinua vain hyväksi ja kinuaa seksiä lupailemalla kuun taivaalta. Sitten kun hän kyllästyy sinuun niin taas itketään ja haukutaan kaikki maailman miehet. Kyllä se kunnon miehen etsiminen alkaa ensin omien elämäntapojen muutoksella. Eikä niitä kunnon miehiä yleensä löydy jostain ravintoloista ja varsinkaan tuossa ikäluokassa.

    Älä nyt sitten vaan pety kun “rakkaus” taas kerran loppuu hetken huuman jälkeen.

  33. Anna says:

    Onpa täällä vihamielistä meininkiä, noh, nimettömänä on helppo huudella. Onnea Johannalle!

  34. Marie Repo says:

    En ymmärrä suomalaisia ollenkaan. MIKSI Johanna ei saisi olla onnelinen, tai löytää KUNNON miestä. Kaikki mitä keltainen “lehdistö” kirjoittaa, ei aina ole totta. Johanna koittaa pärjätä elämässä niinkin me muutkin, vai?
    Toivon todella onnea! Ja kosaka Johanna ei oikein suomen pieniin ympyröihin sovi, niin toivottavasti nyt onnistai. Kateelliset yleensä kirjoittelee roskaa. Mutta, ONNEA ONNEA, olet ihana ilopilkku ainakin minun maailmassani. (roskajutut kun ei vain vois vähempi kiinnostaa…)
    ps. Olet kaunis noissa kuvissa :)

  35. Pelle Johansson II says:

    Ja mielikuvitus lennättää aatokset aivan uusiin sfääreihin.

  36. Eemeli says:

    Mistä ostit lautasella olevan hummerin ?

    Onko kuva otettu sun vuokrakämpällä ?

  37. Wilma says:

    “Please tell you “boyfriend” how much you love him and make wish he don´t read this blog. Because then you Johanna get busted of our lies!”

    Tuossahan ei onneksi olekaan kuin muutama kirjoitusvirhe!

    Olet ihana Johanna! Jatkan blogisi seuraamista ja odotan innolla uutisia uudesta rakkaastasi!

  38. MK says:

    HUH onpa pakko ja ilokin todeta miten täällä katkerat anonyymit nyt on nyreissään että eihän tuolla saa hyvin mennä eikä todellakaan voi tuollainen mies olla totta, tai ainakin siitä on löydettävä joku arka kohta mihin nälvimiset perustaa – olkoon ikä taikka mikä muu. “Sugardaddyn olet löytänyt” – haha tuossa kohtaa repesin, se on aina helpoin heitto heittää kun joku toinen on varakkaamman herran löytänyt jolla herrasmiehen tavoin on varaa tarjota ja ostaa lahjoja. Kyllä sanon että kelpaisi varmaan kommentoijalle itselleenkin vaikkei kasvottomanakaan kehtoo tuota myöntää :)
    “eikö ole kuvaa vai eikö ole miestä” – hyvä linja johanna, pidäkin näätäsi ahdingossa tämän suhteen, sillä tietää sen kyllä miten heti herran henkilöllisyyden tietoon ongittuaan alkaisivat häntä piinaamaan herjauksilla sinusta yrittäen aiheuttaa tuhoa elämääsi.
    Vihon viimeinen lapsellisuus jolla nuo anonyymit aina typeryytensä ilmaisevat (myös muissa blogeissa tämä ongelma, kun ei ole muuta millä päteä niin on alettava pätemään kirjoitustaidolla) on tuo tyhmää kielipoliisia leikkiminen – “jaguzzi?? mikä helvetti on jagussi?????” no olisiko se nyt sitten kivaa jos johannan tekstit jatkolukisi vaikka joku seiskan toimittaja ja korjaisi kieliasut?? sekö teitä tyydyttäisi? eihän mitään blogia kenenkään ole pakko lukea laisinkaan jos ei tykkää, ja ilmeisesti tämä blogi on juuri teidänlaisillenne viihteeksi takoitettu :)

    Johanna, on tavattu muutaman kerran eli tilaisuuksien yhteydessä, ja minun mielikuvani sinusta on edelleen se että olet tosi herttainen ja hauska, joten nauti nyt kun on sen aika

  39. W- says:

    Kuulostaapa hienolta ja ihanaa, että olet pitkästä aikaa onnellinen, Johanna! Noista oloasukuvistakin säteilee kokonaan ihan uusi Johanna. :)

  40. Elsa says:

    Eikö U pahastu esim. siitä, mitä laivalla tapahtui (Seiskan juorut)? Tai mitä teit viimeksi Arton kanssa tavatessanne?

  41. Yrjö-Orvokki says:

    Äkkiä sinä vain unohdit sen yliglamouri-Pellen, kun elättäjäsi seiskan mukaan lyöttäydyit laivalla parikymppisten koltiaisten seuraan ja näiden hyttiin. Onkohan sinulla siinä kennossa kaikki munat ehjinä?

  42. JANNE says:

    Eikö ruotsalaisessa näppäimistössä ole ä-kirjainta? ;)

  43. piip says:

    “Tekisi mieli paeta…” ?

  44. Reijo says:

    ..” Ja en tiennyt hänen väkivaltaisesta taustastaan. Nyt olen unohtanut persian kielen, jonka opin lähes täydellisesti Prinssi Abalahduhlamin luona. Venäjän prinssi oli niin ihastunut minuun että valmisti minulle Tuksu hajuveden markkinoille. Harmi tosin, pullo meni rikki,mutta tämä ihana prinssi, joka puhuu 8 kieltä ja on asunut Maltallakin (Maltahan on saari) kutsui minut uudelleen kylään. Ehkä olen vielä kuningatar ja tietysti minulle valmistetaan pinkin värinen viitta. Abalahduhlam rakastui minuun niin valtavasti. Tosin en tiedä, luovunko Alppilan yksiöstä.

  45. tähtityttö says:

    Mitäpä Johanna, jos menisit johonkin mukavaan kouluun ja hankkisit oikean kivan ammatin itsellesi ja menisit oikeisiin töihin niinkuin muutkin ihmiset. Voisit lopettaa tuon turhanpäiväisen siipeilyn. Sun elämäsi olisi 200% parempaa kuin nyt ja varmasti sitten löytäisit sen todellisen elämäsi rakkauden. Ei siihen “glamour” elämään oikeasti tarvita mitään rahaa, mainetta ja julkisuutta.

  46. Haista jo says:

    Hahah :D Mut eiks se oo et vastakohdat täydentävät toisiaa? Komee, rikas ja joku hienosto ja sit Jossu, ja kannattaa puhuu siit enkun kielest mitää ennenku oppii suomee kunnolla

  47. Haista jo says:

    ja kai säki nyt sitä rakastat? saa semmosen mielikuvan et rakastat vaa sen omaisuutta.. no suprise taas joku ihme

  48. nainen says:

    Voi Johanna, älä nyt enää jankuta sille niistä ex-miehistäsi! Ei kukaan mies jaksa loputtomasti käydä läpi ihmissuhdeongelmia ja kuunnella juttuja täysin tuntemattomista ihmisistä. Unohda menneet ja jätä Arto taaksesi. Ja jos et voi jättää, niin älä ainakaan kerro kenellekään että olet sitä tavannut. Ei tuollaiset dominoivat miehet katsele hetkeäkään sitä, että nainen pitää jotain peliä exien kanssa!

  49. visitor says:

    2008 jossain blogissasi mainitsi, ettei tarvinut jossain koulussa ollessa osallistua ruotsinkielen kursseille, kun oli sitä Ruotsissa asuessaan yliopistossa lukenut ja hallitsi sen niin pkln hyvin ;)

  50. emmi says:

    Tuo sinun lettikampaus on kaunis.

  51. Buahhah says:

    Kiitos Tuksu blogistasi!
    Aina, kun luen näitä, tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi!

  52. No miten nyt says:

    No, nyt ei ole yli kuukauteen kuulunut tästä rakkaussuhteesta mitään ? Ja me ihailijat janoamme tietoa, miten nyt menee. U taisi hävitä sinne lomailemaan lastensa kanssa viimeksi, muistelen…… Kerro , please, hiukan lisäää….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


1 × 6 =

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>