Aion olla kesamokillamme Varkaudessa seuraavaan keikkaani asti, joka on 11.8 Vantaalla, Piilopaikka nimisessa ravintolassa. Sain sita ennen kuitenkin showkeikan Lieksaan nyt perjantaille 3.8, ja ravintoloitsija kutsui meidat myos koskenlaskuun, jota kokeilin viimeksi kun olin noin 10 vuotias Vaikonjoella. Muistan etta Juliaa pelotti kauheasti, han itki valilla tutti suussa ja mulla oli vaan tosi hauskaa kun olen aina pitanyt vauhdista ja jannityksesta.
Yolla on sitten Johanna Tukiainen Showkeikka Pub Simossa, jossa mukana on nuori, vasta 18v tanssijani Anna-Sofia. Mukaan tulee myos Arton entinen paras ystava, joka osallistui myos synttareilleni ja hanella on aivan mahtava luonne, todella kiltti ja ihana ihminen! Sain hanelta myos ihania synttarilahjoja, kuten myos muilta ystaviltani, kuten ex-Dolls tanssijaltani Anetelta, Tukiaisten fanilta Petrilta (joka oli tilannut Hello Kitty kaulakorun Espanjasta asti minulle, se on synttarikuvissa kaulassani), isalta sain helmia ja korurasian, aidilta biothermin voiteen ja kallista kosmetiikkaa, ja sitten pyysin itse eräältä sairaanhoitajalta synttarilahjaksi kavitaatiohoitoja, joissa kavin ennen talvihaitani.
Vyotaroni, kasivarret, lantion mitta yms. kaikki mitattiin ennen hoitoja ja hoitojen jalkeen. Jokapaikasta minulta oli lahtenyt useita sentteja, ja laihtuminen nakyy toki myos kasvoissa. Jaksoin pitaa hoikempaa linjaa vahan aikaa mutta Arton kohdeltua minua huonosti annoin taas menna.
Itseasiassa talvella kun olin lomailemassa Saariselalla josta paljon kuvia myos Seiskan blogissani, olin selvasti hoikemmassa kunnossa. Aloin nyt miettimaan, missa vaiheessa painoni taas alkoi nousemaan. Nyt tajusin sen, silla Jollaksessa meilla on yhdessa Julian kanssa yleensa aina aika kevyt ruokavalio.
Painoni nousi Tukholmassa!! Samalla tavalla kuin Julian mopsin Bonzon ulkonako muuttui siella ihan vain viikossa. Ensinnakin vanhempamme kokkaavat herkullisia ruokia, samoin Tukholmassa asuvan siskomme Jasminan poikaystava. Siita alkoi ensin herkutteluni, sen jalkeen ruotsalainen deittini “Herra U” jonka oikea etunimi on Urban, vei minua ihan kokoajan syomaan, itseasiassa asia, mita teimme kaikkein eniten oli syominen!
Hanta ei hairitse lihomiseni ollenkaan, mutta valitin itse hanelle siita. Urbanille on vain tarkeaa, etta naisella on kuulemma kauniit kasvot ja suuret rinnat, seka on alykas ja luonne on hyva. Mutta nyt kun siskoni Julia on laihtunut 17kg, laheinen ystavani Marko on tosi hoikassa kunnossa ja kay kokoajan salilla treenaamassa ja lihakset vain kasvavat ja itse olen julkisuudessa ja teen esiintymiskeikkoja, niin nyt otan todellakin itseani niskasta kiinni ja laitan itseni samaan kuntoon kun olin Thaimaan siskokalenterikuvauksissa 2009. Minulle sopii ihan hyvin suunnilleen 60kg-63kg paino, en havittele enaa paasevani 55 kiloon jossa olin 10 vuotta kun tyoskentelin ammattitanssijana. Juliakin on viela 7 kilon paassa siita, mita han oli Miamin aikoinamme. Mutta nainen lihoo yleensa automaattisesti ian karttuessa kun aineenvaihdunta hidastuu ja joillakin on siihen suurempi riski perintotekijoiden kautta, kuten minulla.
Aloitamme laihduttavat kavitaatiohoidot uudelleen palattuani Helsinkiin. Minulle laaditaan myos ruokavalio ja alkoholin suhteen on tietyt juomat joita voi juoda ja joissa on vahemman kaloreita kun en kuitenkaan pysty alkoholia kokonaan jattamaan. Itseasiassa ei Juliakaan sita jattanyt missaan vaiheessa, han laihtui 17kg vaikka litkii aika paljonkin siideria, joka kasittaakseni sisaltaa runsaasti sokeria. Osa kuvista myos vaaristaa minua, nakeehan sen kuvistanikin, etta olen monissa kuvissa tosi erinakoinen. Luotan kuitenkin eniten vaakaan ja farkkuihin, kunhan mahdun tiettyyn kokoon niin olen tyytyvainen.
Talla hetkella kokoni on M/L. Nyt vaan Nasu laihdutuskuurille kesan grillausten jalkeen!
Jaa Facebookissa





Miksi et voi vain alkaa urheilemaan ja liikkumaan kunnolla? Onko urheilu sinulle noin vastenmielistä? Annat itsestäsi todella LAISKAN kuvan kun et vain viitsi ostaa lenkkareita ja lähteä lenkille vaan käyt mieluummin jossain kavitaatiohoidoissa. Ja jatkuvasti mainostat sitä kuinka sinulla on “lihominen geeneissä, etkä vain voi sille mitään”. Kyllä. Kyllä sinä voit sille asialle tehdä jotain. Voisit vähentää tuota moskan syömistä ja alkaa yksinkertaisesti vaan urheilemaan, eikä ajatella että voit syödä kaikkea ja kavitaatiohoidoilla sitten saat ne liikakilot pois. Ja muuten, tuo ruokavaliosi näkyy kasvoiltasi ja ihostasi. Ei hyvä.
Ja missä Viljo on? Mainitsit täällä jokin aika sitten, että Viljo on hengissä. Mutta missä se on? Onko joku muu adoptoinut Viljon? Selkeästi häpeät jotain ja salailet asiaa kun et ole puhunut siitä.
Ihanaa Johanna kuulla että otat itseäsi niskasta kiinni. Ei sillä, olen ihan samaa mieltä naisten painonvaihteluista, etenkin riippuu geeneistäkin. Itsekin olen haaveillut pääseväni 55 kiloon, mutta jo 60 kiloisena näytän ihan huippumallilta (olen 181 cm pitkä). Minulla paino on koko elämäni ajan aika paljon vaihdellut. Lääkityksenikin ovat juuri niitä jotka lihottavat – saavat uniseksi. Mutta minäkin katsoin muutamia uusia kuvia jotka minusta oli otettu ja jotenkin vain tuntui että en ole tyytyväinen taas kroppaani painoni osalta. Olisi kiva taas pitää pikkufarkkuja ja hameita, ilman että missään tuntuu liian pehmoiselta. Omatkin kasvoni ja hiukseni ovat aina olleet valttikorttini, ehkä juuri se on syynä ettei aina huomaa tuijottaa koko kropan tilaa, kun peilistä katsoo aamuisinkin nätti olento. Joillakin taas on hieno kroppa mutta kasvot ovat todella rumat. Olen iloinen, että itsellänikin kasvot kauneimmat, kropan kun PYSTYY helpommin muokkaamaan.
No joo, onnea! Odotan niin innolla edistymistäsi, mutta myös omaa kamppailua kiloja vastaan (olen normipainoinen lähtötilanteessakin)
Luuletko oikeasti, että joku uskoo tähän Urbaniin?
aivan, kummasti tuo valokuva sinä hattu päässä näyttää samannäköiseltä kuin se mikä on seiskan jutussa teidän häämatkastanne, tosin silloin miehen nimi oli fredrik.
Julia on hienosti laihduttanut! upea näky nykyään
Mutta se on fatka, että koira ei pysty lihoamaan viikossa paljoakaan. Maksimissaan 100 grammaa. Koirilla aineenvaihdunta ja muutenkin rasvan kertyminen on paaaljon hitaampaa kuin ihmisillä. Eivätkä koirat pysty kerryttämään esim. huonosta ruokavaliosta johtuvaa “nestettä” kehoon. Koirat lihoavat about tahdilla kuukaus pari.
En tiedä mitä ruokaa syötätte koirillenne, mutta hyväksi havaittuja merkkejä on mm. Brit Care ja Royal Canin. Marketista saatavat ruoat ovat pelkkää vehnää ja rasvaa. Kannattaa myöskin kiinnittää huomiota siihen, mitä herkkupaloja koirille antaa ja kuinka paljon!
Suositteletko ihan tosissasi Royal Caninia? Sitä ei pitäisi antaa yhtään millekään eläimelle. Tiedoksesi vain, että siinä ruuassa maksaa vain ja ainoastaan merkki ja se on ihan samanlaista viljahöttöä kuin mitkä tahansa markettisapuskat. Se sisältää säilöntäaineita, jotka ovat ihmisten elintarvikkeissa kiellettyjä siksi, että aiheuttavat syöpää (BHA/BHT). Voi kunpa ihmiset lakkaisivat vain uskomasta sinisilmäisesti kaikkea paskaa jota heille uskotellaan. Kannattaa lukea niitä TUOTESELOSTEITA eikä uskoa mainoksia/eläinkauppiaita joille maksetaan siitä, että saavat myytyä Royal Caninia. 10kg säkki paskalaatuista, helposti allergiaoireita aiheuttavaa Royal Caninia voi maksaa helposti 70e kun taas 15kg Jahti&Vahtia on noin 30e. En nyt sano, J&Vkään olisi mitenkään parasta mahdollista ruokaa, mutta ainakin se on kohtuuhintaista ja lihaprosentti on paljon korkeampi kuin kolminkertaisesti kalliimmassa RC:ssä.
Ooi. Olet tosi kaunis tossa kuvassa. ja olen tosiaan huomannut että näytätte superkauniilta Julian kanssa verrattuna aikoihin kun olit Arton kanssa. Upeeta,.että olet päässyt siitä ukosta eroon, tsemppiä elämään!
Johanna, paino lähtee aerobisella liikunnalla ja lihasvoimaa kasvattamalla. Ei sillä että juot kirkkaita siiderien sijaan. Kuluta enemmän kuin syöt ja paino tippuu. Mars lenkille!
Jokapaikasta, kokoajan…ja toi kokoajan on joka kirjoituksessa. Ja Varkauden kesamokilla ei ole koneessa ääkkösiä taaskaan!
Tämän blogitekstin kuva on todella onnistunut ja hyvä. Tsemppiä painon pudotukseen Sinulle!
Kaunis kuva.
Hanki nyt hyvä ihminen sellainen kone missä on ä ja ö, toimii muuten ulkomaillakin..
Ota tavoitteeksi ensin vaikka 75kg ja yritä pitää paino siinä! Laihduttaminen on rankkaa eikä se onnistu ravaamalla missään kavitaatiossa. Jos tuollainen höpöhöpö oikeasti toimisi, ei tässä maailmassa olisi ylipainoisia ihmisiä!
Ota itseäsi niskasta kiinni, jätä ne siiderit ja lähde lenkille. Se on hemmetin vaikeaa, tiedän kokemuksesta, mutta sillä oikeasti laihdut.
Olet huijannut itseäsi jo vuosikaudet, lopeta se! Kuvat kyllä kertovat sinun painosi, ei sinun tarvitse kirjoitella tänne miten hoikka ja kevyt olet joskus ollut, tai uskotella että mahdut siihen ja siihen kokoon. Ihmiset arvostavat enemmän sitä jos myönnät paino-ongelmasi, et laita sitä kenenkään muun kuin itsesi syyksi.
Pliis lue tää kommenttiketju. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10831157 siellä on ammattilaisten kommentteja, miten uusi look piristäisi ilmettäsi!
Kaunis kuva!
Todella passaa vähän hillitympi meikki kuin tuossa kuvassa. Kulmakarvat ei liian paksuhkot.
facebookissa lupailit kuvaa, josta näkisi ettet ole lihava. Innoissani tulinkin tänne katsomaan vain pettyäkseni, että näytillä on jälleen vanha kuva sinusta. ‘Normaalit’ ihmiset voisivat vain räpsäistä kuvan itsestään ja laittaa blogitekstinsä sekaan, mutta näköjään sinulla on jotain salattavaa kehosi suhteen, kun kierrätät vanhoja kuvia.
Kuva ei todellakaan ole tuore
Oisko ollut ennen häitä? Eli jopa Arton aikainen, tai sitten vanhempi.
Hyvin pystyy vedättään hyväuskoisia:)
Missä on herra Urban Sohjo?
Näkeehän sen nyt sokeakin, että tää kuva on taas niitä monta vuotta vanhoja!
Omistat todella suloisia koiria ja tuo kuva sinusta on kyllä todella kaunis
Sähän olet oikein nätti tossa kuvassa! Pidä toi tyyli.
Kaunis kuva! Oli se sitten miten uusi tai vanha tahansa!
Millä teet pitkiin hiuksiin kiharat? Noi on täydelliset !!
Kirjoitit, ettet voi jättää alkoholia mutta haaveilet lapsista. Viimeistään, kun olet raskaana, sinun on jätettävä alkoholi, ethän halua vahingoittaa syntymättömiä lapsiasi, ethän!