Kuuluisiin rapujuhliimme on vain pari päivää aikaa ja kiire on kova valmistella kaikkea! Viime blogissani esittelin mustan pitkän tyllimekon, joka tulee olemaan alkuillasta päälläni, varmaan kuitenkin useamman tunnin koska on sen verran kalliimpi mekko. Se on ostettu Mannerheimintiellä sijaitsevasta iltapuku-ja morsiusliikkeestä.
Tulen kuitenkin vaihtamaan illan aikana kolme kertaa vaatteitani, joten aloitan pitkästä prinsessamaisesta tyllimekosta. Sen jälkeen vaihdan mustaan paljettimekkoon, jonka ostin Helsingin keskustasta, mekko on Marcianon pikkumusta jota käytin myös illallisillani ruotsalaisen deittini kanssa Tukholmassa, Östermalmilla. Mekon kanssa sopii yhteen loistavasti suuri, musta lierihattu.
Kolmanneksi, rapujuhliin kuuluvien snapsien, shampanjan yms. jälkeen, loppuillasta siis……tulen laittamaan rohkeimman asun päälleni, joka on myös pikkumusta ja läpinäkyvää pitsiä. Tilaan kyseiset rohkeammat asut, sekä Dolls tyttöjen showasut ja kuvausasut suosikkipaikastani, joka oli aikaisemminkin Lou Lou nimisenä liikkeenä Helsingin Kampissa. Nykyisin se on muuttunut nettikaupaksi.
Asut ovat hyvin jenkkityylisiä, ja itseasiassa käytinkin hyvin paljastavaa pinkkiä glitterimekkoa Seiskan synttäreiden jatkoilla hotelli Presidentissä silloin kun olin mennyt Arton kanssa naimisiin ja esiintynyt ensin upea hääpukuni päällä Kaapelitehtaan suurella lavalla. Kyseinen pinkki paljettimekko on myös Lou Lou liikkeestä, samoin suosikkini lyhyt tyllihame, korsetit, sekä tyttömäinen asukokonaisuus jossa on palloja ja essu edessä.
Olin käynyt silloin useita kertoja kavitaatiohoidoissa ja saanut useita senttejä jokapaikasta pois. Nyt en vielä sellaista asua päälleni laita, ensin pitää saada kertynyt painoni pois sekä uudet, pyöreän malliset silikonit (se tulee olemaan 4 kerta kun uusin silikonirintani.) Mutta se tapahtuu tietysti vasta painonpudotukseni jälkeen. Nyt olen ehtinyt käymään vasta yhden kerran kavitaatiohoidossa, seuraavaksi menen sinne nyt viikon aikana uudelleen. Vettä pitää juoda niin paljon kuin lähtee, samoin vihreää teetä jota minulla on kapseleina.
Julian kertakaikkisen suloinen mopsi Bonzo ottaa osaa painonnousuuni ja tottakai ihan eri mittakaavassa Julian sairauteen.
Ajattelin vaan, että ohessa oleva Bonzon kuva sopii painonnousuuni, sillä kyseisen mopsin ruokahalu on loppumaton ja kuvassa koira on kesämökillämme ruokapöydän ääressä vihaisena, kun pöytä näyttää olevan tyhjä. Bonzolla on muutenkin aivan loistavia ilmeitä, haluaisin jonkun kaverin joka osaisi photoshopata Bonzon päälle puhekuplia, joissa lukisi esim: “Jättäkää Johanna Tukiainen rauhaan pässit!” ja “Yöks Tuksu dissaajat on syvältä!”
Kuten edellisen blogini kuvasta näkee, nukun kaikkien 4 koiran kanssa yhdessä samassa sängyssä. Siihen sekaan on hieman vaikeaa miehen mahtua, heh.
Koiramme ovat kaikki niin älyttömän suloisia, niillä on jokaisella erilainen persoona! Chihuahua tyttöni Esmeralda on ehkä kaikkein kiintynein minuun, hän seuraa minua kaikkialle ja nukkuu nenät vastakkain kanssani. Hilma yorkshirenterrieri on oikea vilperi ja veijari, jokapaikkaan menossa ja jokaiseen ihmiseen aina tutustumassa. Nassu poikakoirani on rauhallisin ja haukkuu vähiten, tosin myös itsenäisin, ei nuku niin paljon sängyssä vaan tykkää monesti olla omissa oloissaan, hänen rumat temppunsa ovat karkailut.
Bonzo on koiristamme mielestäni persoonallisin, kuorsaa kuin mies vieressäni (tai Julian vieressä) ja ruokahalu ei lopu koskaan. Bonzo on ainoa koirista, joka osaa heittää tassua kunnolla vastaan kun hänelle sanoo: “Give me a five.”
Olen hemmotellut liikaa koiriamme ostamalla aina herkku pedigree ja ceaser pehmeitä ruokia, kaikenmaailman erikoisherkkuja koirille, ja koulutusta varten “palkitsevia” herkkuja kuten jäniksen ja porsaan korvia, ja ihan tietty vaan dental stickkejä jotka tekee hyvää hampaille. Nyt tosin olen alkanut paljon enemmän tekemään sitä, että ostan eläinlääkäriltä suuren pussin kovaa ruokaa joka tekee hyvää luustolle ja sisäelimille. Vaihtelen koirieni ruokavaliota kuten itsellenikin, silloin kun en siis laihduta. Koko elämäni haave oli hankkia koiria ja nyt meillä onkin niitä jo monta!
Jollaksen siivouksessa juhlia varten auttaa useampi ystävämme, varsinkin Marko on auttanut ihan älyttömän paljon. Hän myös vie paljon koiria ulkoilemaan. Olen saanut häneltä suloisia lahjoja kuten sydänkaulakorun, lasisen enkelin, pinkkejä kynttilätuikkuja ja vaikka mitä. Kirjoitin hänestä aiemmassa blogissani.
Hän kävi parturissa Seiskan julkaiseman kuvan jälkeen, selvitin tarkalleen miten tyyliä saa parannettua. Niin hänen hiuksiaan tummennettiin ja leikattiin lyhyeksi (punainen väri otettiin pois) ja hän käy päivittäin salilla ja on kasvattanut tosi hienot käsivarsi-ja selkälihakset.
Meillä on päinvastainen ongelma Markon kanssa, minun pitäisi pudottaa painoa ja hän haluaisi vähintään 10-15kg lisää painoa. Hän laihtui eronsa myötä runsaasti. Ja hierojalla en siis erikseen käy, se on niin kallista Suomessa. Marko antaa todella hyvää jalkahierontaa (joka on suosikkini) ja pidän tietty myös kokovartalohieronnasta. Jalkahieronta on taivaallista showkeikan jälkeen kun on tanssinut koko yön n.14cm koroissa!
Jaa Facebookissa




Esiinnytkö omissa juhlissasi, vai miksi sinun pitää vaihtaa juhlien aikana vaatteita?
Eikö iltapuku ole vähän turhan formaali asu rapujuhliin?
Olet Johanna paljon kauniimpi luonnollisessa tukassasi! Näytät nuoremmalta ja luonnonkauniilta
Lähes joka blogissa muistutat “näädistä”, jotka ovat sanomasi mukaan sinun vihaajiasi ja herjaajia. Oletko itse huomannut, että syyllistyt tässä blogissasi ja keikoillasi ihan samaan?? En voi olla mainitsematta T5:n dokkaria, jossa olit keikalla Kouvolassa tai missä lie ja aloit lavalla hakkumaan yleisöä, että miten joku voi olla sieltä kotoisin. Itse provosoit jatkuvasti blogissasi ja livenä muita ja kirjoitat tänne perättömiä juttuja. Eikö ole silloin ihan luonnollista, että joku “fanisi” voi antaa samalla mitalla takaisin? Vaikka se ei silti ole oikein. Ja entä nämä sun riehumiset keikoilla ja kotibielissä? Kauhulla odotan taas niitä sun kuuluisia (omasta mielestäsi) rapubileitä. Tappeluksi se menee varmasti.
Moi Johanna! Kommentoin nyt ekaa kertaa sun blogiin. Oon jo vuosia seuraillu sun touhuja mediasta ja tän blogin kautta. Mun terveiset sulle onkin isot tsempit! Minä ja sinä olemme aivan täysin erilaisia ihmisiä, mutta tunnen silti aikalailla sympatiaa sua kohtaan. Varsinkin tässä postauksessa toi koirista kertominen sai hymyn mun huulille. Omakin haaveeni on hankkia joskus monta koiraa kotiin, ehkä neljä tai jopa viisi eri kokoista ja rotuista hauvelia. Tällä hetkellä mulla on maailman pienin ja söpöin chihutyttö, joka tuntuu olevan yhtä hellyyden kipeä kuin omasi!
Toivottavasti voit jatkaa omaa elämääsi omana itsenäsi ja tehdä niitä asioita mitä itse haluat! Minusta ainakin on hauskaa seurata kohublondin puuhailuja. Pidäthän hyvän maun mukana ja nautit elämästäsi omassa kropassasi ja omalla tyylilläsi! Tsemppiä jatkoon, vaikutat kuitenkin ihan hyvältä tyypiltä
Ps. On ihanaa kun laitat blogiisi myös luonnollisia kuvia itsestäsi ilman meikkiä ja runsaita asukokonaisuuksia!
Kiitos Johanna, että kommentoit itseäsi – eihän tänne muut pääse. Nähdään livenä sit huomenna Takilatiellä.
Siis mitä mitä, mitä? mitä MITÄ??!!? Johanna “Tuksu” Tukiainen ei todellakaan ole kirjoitteanut yo. kommentteja! HAHAHA
Kaikkee te keksittekin. Minä ‘Lilli’ olen todellakin 23-vee korkeakouluopiskelija, eikä minua kiinnosta pätkääkään ryhtyä tuksuksi.
On ihan kiva antaa toisille välillä positiivista palautetta, saa itekkin ihan hyvän mielen. Miksi, oi MIKSI? en saa antaa hyvää palautetta huonon sijasta?
Onko oikeesti ihan aina pakko kaataa sitä pelkkää kuraa niskaan? Onko?
T: edelleen se Lilli. Enkä todellakaan ole tuksu. En halua olla, enkä tule olemaankaan.
Kun oot laittamassa uusia pidennyksiä niinm laita edes aitohiuspidennykset ja kiinnitä ne kunnolla, kun oon tarkkaillu sun hiuksia kaikissa kuvissa näkyy joko sinetit tai micro ringit :/ käy ammattilaisella eläkk laita ihan pään keskelle niitä ja kokeile muotoilla hiuksia niin ettei näy, mirot, sinetit, tai klipsit
Edelleen haluaisin tietää, että mitä sille yhdelle koiralle tapahtui… En ole ainakaan huomannut, että sen kohtalosta olisi kukaan mitään kertonut.
Hei Johanna! Koirien koulutuksessa kannattaa käyttää siihen erikseen tarkoitettuja, PIENIÄ herkkuja, koska sian- tai jäniksenkorvien syöminenhän on sen verran hidasta, että niitä ei ole kannattavaa käyttää uuden tempun opettelemiseen. Lisäksi koira lihoo nopeasti, jos se saa liikaa vastaavia herkkuja. Ja painonnousu ei koiralle ole missään tapauksessa hyvä asia, vaan parempi olisi olla “tiukka” ja jättää ne herkut vain erityistilanteisiin, koska pidemmän päälle se on koiralle paljon parempi.
Lisäksi koiran ruokavaliota ei tulisi vaihdella kovinkaan paljoa. Koira ei syö kuten ihminen, eikä sen vatsa ole tottunut jatkuvasti muuttuvaan ruokavalioon. Sen tuloksena sillä menee usein masu sekaisin, ja pidemmän päälle se voi mennä todella huonoon kuntoon esim. jatkuvasta ripulista, jonka aiheuttaa ruokavalion jatkuva muuttuminen.
Ja alkoholia ei voi antaa koiralle tippaakaan. Ei oikeasti tippaakaan! Ja toivon, että olette sen tavan lopettaneet. Siinä voi noin pienille koirille käydä nopeasti huonosti, eivätkä ne ansaitse sellaista kohtaloa siksi, että “näyttävät ihmisten mielestä hassuilta humalassa”. Se on todella julmaa ja epäreilua toimintaa. Samoin suklaata ei missään nimessä saa antaa.
Suosittelen sinua uutena koiranomistajana (kirjoitit, ettei sinulla ole aiemmin ollut omia koiria) lukemaan aiheesta kirjallisuutta, koska siitä on paljon hyötyä. Mitä parempi tietopohja sinulla on koirien kasvatuksesta ja hoidosta, sitä parempi koirilla on olla, ja sitä pidempään ne elävät ja sitä kauemmin pääset nauttimaan heidän seurastaan!
Hyvää alkavaa syksyä!
Mitä sille poikaterrierille oikein tapahtui? Jalkaleikkauksesta oli puhetta, mutta et ole kertonut koirasta aikoihin mitään? Oikein hauskoja juhlia teille.
Hei!
Kiinnitin huomiota siihen, ettei Viljosta ole uusia kuvia, etkä ole hänestä puhunut. Onko Viljolle tapahtunut jotakin?
Kerrot “kaikista” koiristasi.. paitsi Viljosta …ei taida enää olla hengissä. lupasit kirjoittaa siitä lisää mutta taisi (taas) unohtua….
Mitenkäs Viljo-koiralla sujuu? Sillä, jonka lopettamisesta ehdottomasti kieltäydyit.
Hei, johanna! Näytät niin kauniilta tässä tukassa ja vähällä meikillä! Tosi tyylikäs!
Olet todellakin paljon kauniimman ja nuoremman näköinen hillityssä meikissä ja ilman niitä pidennyksiä, mikset ihmeessä “tyydy” siihen lookkiin kun se ilmiselvästi sopii sinulle paremmin???
Mutta mutta… mihin hävisi Viljo? Et ole kertonut hänen kohtalostaan mitään.
Onkohan meno yhta hurjaa kuin viime vuonna. Onks Viljoo nakyny, tuleeks se juhliin ?
Kiitos, kun laitat julkisuuteen harvoin nähtäviä naturelle-kuvia itsestäsi. Se on kunnioitettavaa; monikaan meistä naisista ei niin tee. Ehdottaisin mm. rapujuhliisi vaikkapa Marily-lookia, joka voisi olla helposti laitettavissa luonnollisiin hiuksiisi. Päivettyneet kasvot on turha peittää raskaalla meikillä; Marilynin tyyliin musta rajaus ja punaiset huulet voisivat sopia sinulle mainiosti. Kokeile ihmeessä! Uuden tyylin kokeileminen olisi varmaan mielestäsi piristävää ja taatusti juhlavieraat olisivat innoissaan. Hyviä bileitä!
Missä Viljo on?
Mutta mitä tapahtui pikku Viljolle ?
kas kummaa, tukiaisen ruotsin elättäjä, herra u, on poistunu mystisesti blogeista, varmaan sekin firman johtaja sai tarpeekseen siipeilijästä..
Hei
Jos sinulla on iPhone, voit lisätä itse kuviisi puhekuplia ja niihin tekstejä.
Kaikki koirat?? Entäs se Viljo – kerro nyt vihdoin missä se on ja mten voi!!
Olen myös Johanna sun hyväntahtoinen fani, ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea elämääsi.
Olet sydämeltäsi hyvä ihminen, etkä mikään tyhmä ihminen! Dissaajilla on aina jotain kateutta tai muuta omaa katkeruutta taustalla, eihän ne muuten niin kiukuttelisi! Onnea paljon laihdutusprojektiin, ja hauskoja juhlia
Noi kuvat “vaateliikkeestä” on kylläkin Manskulla sijaitsevasta pukuvuokraamosta, eikä mistään erikois-special-jenkki- diidaaetdaa-liikkeestä.
Pidä kuule Tuksu nyt tuosta Luhtalasta kiinni, siinä on hyvä mies sulle. Tulet saamaan häneltä kaiken huomion itsellesi ja koirillesi. Lahjoja ja kukkia unohtamatta.
Johanna, missä on toinen yorkshirenterrierisi Viljo??!!?
Moikka Johanna!
Mulla oli aiemmin vaalea tyttömopsi joka on nyt enkeli..<3 Munveljellänikin on vaalea poikamopsi ja bokseri ja meillä oli jo kun oltiin lapsia tyttömopsi perheessämme
eli mopseista tykätään kovasti!! Olen samanikäinen kun sinä. Sanon tämän ilman mitään syyllistämistä, mutta sun kannattaisi yrittää vähentää alkoholin juontia. Siten painokin putoaisi koska alkoholi turvottaa… 
Minäkin ajattelin kommentoida koska sinä näytät paremmalta ilman hiusten pidennyksia ja kamalaa määrää meikkiä. Itse meikkaan kevysti ja luonnonkauneus on nätimpää.
Mullakin on vuoden vanha musta mopsipoika<3 Oikea riiviö välillä mutta aivan ihana pallero..
Toivotan sulle ilosta syksyä ja voimia!
T. Pauline
Moiks Johku!
Sulle sopii niiiiiin hyvin sun luonnolliset hiukset ! oot niin raikkaan näkönen <3 zemiä!
Hei kaima!
Näytät todella kauniilta ja luonnolliselta kuvassa jossa olet ilman meikkiä ja ilman hiustenpidennyksiä! Oletko ajatellut että voisit muuttaa tyyliäsi ns. normaalimpaan suuntaan jolloin näyttäisit oikeasti kauniilta etkä miltään “sen vanimman ammatin harjoittajalta”. Anteeksi, en tarkoita pahalla mutta paksu meikki tekee sinut rumaksi vaikka olet naturellina kaunis!
Pedigree ja Ceasar? Molemmat ovat halpiosteurasjätettä, kunnon ruokaa löytyy sitten eläinkaupoista.
Onko totta että sinulla ei ollut rahaa Viljon leikkausta maksaa? Viljo taisi sen takia jäädä eläinsairaalaan.
Sieltä se sitten päätyi hyvään kotiin, kun oli toipunut ja voimissaan..
Kaikkien huulilla pyörii kysymys, “Missä on Viljo?” Kerro, kerro kuvastin, jäikö se glamourin kyljen alle?
Hei johanna haluaisin kysy hiuksiin liittyvää. Huomasin tuon kuvan jossa olet luonnon kauniina.. Miten saat pysymään omat hiuksesi niin vaaleana? onko koskaan ollut ongelmaa hiustesi kanssa että tulisi keltaisuutta.? itse vaalennuksen jälkee todella vaikeaa saada pysymään vaaleana
En ole koskaan aiemmin tänne kommentoinut, vaikka jonkin verran olen blogia tylsyyksissäni seurannut, mutta nyt on aivan pakko kommentoida, koska Johanna näytät aivan järjettömän paljon paremmalta tuossa luonnollisessa lookissa! En edes tiennyt, että kaiken sen meikin ja sälän alle voi kätkeytyä noin kaunis nainen. Jos todella oikeasti etsit sitä elämäsi rakkautta rinnallesi, neuvoisin koko sydämestäni, että jättäisit meikit ja tekorusketukset ja -hiukset sun muut härpäkkeet kauppojen ja kampaamoiden hyllyille ja päästäisit tuon luonnollisen kauneutesi valloilleen!
Olet ilman meikkiä ja lyhyellä tukalla ihan älyttömän kaunis ja fressi. Älä pilaa sitä liialla meikillä ja pidennyksillä.
Ostaa koirille jäniksen ja possujen korvia, kaksinaismoralismi huipussaan! Siat on erittäin älykkäitä ja sympaattisia eläimiä, älykkäämpiä kuin koirat. Ne kasvatetaan äärimmäisen surkeissa oloissa. Joo, tää ei oo pelkästään Johannalle vaan kaikille tekopyhyydessään vastenmielisille ihmisille jotka syyllistyvät samaan ajattelemattomuuteen.
Johanna, olet upea lyhyessä polkkatukassa!! Jäin oikein tuijottamaan sitä kuvaa, näytit niin paljon nuoremmalta ja freesimmältä! Tiedän että itse haluat pitkän prinsessa tukan mutta pyydän sinua: ole joskus edes kokeeksi lyhyellä tukalla esim. Tv haastattelussa, olen varma että ihmiset yllättyvät ja pitävät hiuksistasi paljon enemmän!
Xoxoxo
Koska Johanna olet todellakin luonnonkauniina häikäisevä ilmestys jota ei keinotekoiset aineet kaunista entisestään en ymmärrä miksi olet kuvissasi lähes aina vahvasti meikattu. En ymmärrä myöskään sitä, että kirjoituksissasi jatkuasti kerrot miten ja millaisin tuottein olet meikannut/meikkautanut, tai muuten laittanut/laittattanut itseäsi eri tilaisuuksiin. Suotta sinä pelkäät tulevasi haukutuksi jos jätät meiki-ja tälläytymiskertomukset jutuistasi pois.
Näytät oikeesti nätiltä ilman kauheeta pakkelikerrosta!!
Hei!
Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiisi, vaikka tätä oon jo pitemmän aikaa mielenkiinnolla lueskellut.
Halusin vaan kertoa, miten nätiltä ja paljon nuoremmalta näytät kuvassa ilman meikkiä ja lyhyellä tukalla. Oikeasti, sulla on tosi kaunis iho ja korkeat poskipäät, nätit siniset silmät, pieni nenä ja kauniit huulet. Älä pilaa niitä liialla meikillä!
En nyt sano että sun pitäis meikkaus kokonaan lopettaa, tiedän että on ihanaa ehostautua ja tuntea ittensä kauniiksi, mutta voisit kokeilla vähän freessimpää lookia joskus, eli ei aurinkopuuteria koko kasvoihin, huulipunaa hillitymmin tai eri sävyissä (esim. nude), luomiväriä vähän kevyemmällä kädellä jne jne.
Ja tosiaan hiukseski näyttävät lyhyenä tosi upeilta! Näytät niin paljon nuoremmalta tässä!
I really like it, and I think many other people agree with me!
- neito 18 v