Arto kosi ja häipyi, Tauski pelasti ja sain turkin!

Lauantainen keikka 1.9.2012 meni aivan loistavasti Kaarinassa, paria kommellusta lukuunottamatta.

Keikalle lähtö alkoi niin, että olin nukkumassa hotelli Presidentissä Helsingissä ja Arto sekä Marko lähtivät hakemaan Jollaksessa showlevyni, sekä pakkasivat esiintymisvaatteet ja rekvisiitat kaikille tytöille. No hmmm……heidän pakkaustyylinsä on hyvin erikoinen, sillä he jättivätk kokonaan pakkaamatta seuraavat biisini: “Apinamies, Some Day ja Rusketusraidat.”  Levyissä luki hyvin selkeästi biisien nimet, ja laitoin listan heille vielä tekstarina. Ei näyttänyt silti menneen jakeluun ja jouduin keikalla skippaamaan kyseiset kappaleet. Varsinkin “Apinamies” biisi on ollut erittäin suosittu ja kansa tykkää laulaa sitä mukana.

No ainahan sitä voi improvisoida, esitin myös suositun biisin “Hei Johanna” sekä “SEXX” biisin, jonka aikana laulan “minä rakastan sinua” noin 20 eri kielellä. Eroottisena biisinä esitimme Hurts bändin “Wonderful Life” kappaleen, ja olimme ottaneet koreografiaan mallia itse videosta, samoin asuihin ja päähineisiimme.

Topless showta lavalla ei nähty tällä kertaa, tosin pikkumusta pitsimekkoni oli kokonaan läpinäkyvä.

Olen ehtinyt käymään kavitaatiohoidossa vasta yhden kerran, toisen kerran minun olisi pitänyt mennä sinne juuri samana päivänä kun järjestimme rapujuhlat, mutta käynti piti peruuttaa, koska samana iltana juhlissa oli alkoholitarjoilu.

Pidän kasvo-ja poseerauskuvistani, ne onnistuvat hyvin, vaikka en ole saanut vielä kroppaani siihen kuntoon jossa sen pitää olla. Kuten kirjoitin aiemmin, kun olen pudottanut vähintään 10kg-15kg, silikonirintani leikataan uudelleen pyöreänmalliseksi, mikä näyttää tosi hyvältä paljastavien vaatteiden kanssa.

Olen alkanut zumbaamaan yhdessä Anna-Sofian kanssa, Marko kokkailee mulle pelkkää kaalikeittoa (tosin syön myös salaatteja ja välillä lihaa) sekä mulla on muutamia voimakkaita laihdutuslääkkeitä, vihreätee kapseleita jne. Näinollen en ole tyytyväinen vielä lavashow kuviini, mutta poseerauskuvat toimivat hyvin.

Siskoni Julia oli mukana keikalla ystävämme asuntoautossa, mutta hän ei esiintynyt ollenkaan.

Artolla oli hirveä hinku päästä lavalle kokoajan ja tiesimme, että hän änkeää sinne tavalla tai toisella. Hän tuli kosimaan minua suoraan lavalle (josta en todellakaan tiennyt etukäteen mitään) ja muistaakseni vastaukseni meni kutakuinkin näin: “Sitten kun et vain puhu, vaan myös teet, eli hommaat yhteisen kauniin kodin, plus pidät kiinni muista lupauksistasi, niin katsotaan. Myös isältäni pitää kysyä kättä ensin ja ainakin tähän asti isäni vastaus on ollut tiukka EI.”

Tanssinauhat olivat makea idea, ne ovat näyttävän näköisiä lavalla.

Ne puuttuvat biisini hieman harmittavat, mutta ensi vuonna sitten esitän nekin ja lisää musaa.

Tanssijamme poikaystävä ajoi meidät Turkuun jonnekin laivahostelliin kun kaikki Turun hotellit olivat ihan täynnä. Arto sai perinteiset raivarit taas siellä aulassa ja koko porukka lähti yhtäkkiä kävelemään, vaikka kenelläkään ei ollut missään vaiheessa ollut mitään riitaa keskenään.

Yövyimme sitten Katjan ja Anna-Sofian kanssa laivahostellissa, jonka huone oli jääkylmä ja Katjalla oli vielä yli 38´c asteen kuumekin. Meillä oli vain ne pikkumekot, ei edes takkeja kenelläkään. Seuraavana päivänä saimme kuulla, että Katjan poikaystävä oli lähtenyt ajamaan suoraan Helsinkiin ja “herrasmiehinä” myös Marko ja Arto olivat hypänneet samaan kyytiin. Kello oli noin 15.00 iltapäivällä, olimme ilman rahaa (koska kaikkien tyttöjen käsilaukut ja korttimme olivat siinä pakettiautossa, joka lähti Helsinkiin) ja olimme siis kirjaimellisesti ongelmissa.

Tarina jatkuu suoraan kuin jostain leffasta. Ovelle koputettiin iltapäivällä ja olimme varmoja, että sieltä tullaan nyt ajamaan meidät pois.  Ovella seisoikin laulaja Tauski Peltonen!!! Hän tuli hakemaan meidät mustalla mersullaan, ajoi syömään, vei poikansa tyttöystävän luokse jossa sain hienon pitkän vaalean turkin lahjaksi, ettei tarvinnut mennä junaan lähestulkoon alasti. Tyttö jota en tunne, lahjoitti siis kyseisen takin minulle.

Tauski oli hyvin innoissaan meistä ja otti ohessa olevat kuvat puhelimellaan. Hän myös ehdotti minulle biisiä (hän siis tekee sen ja minä esittäisin.) Tottakai olen siihen valmis!  En tunne Tauskia, olemme joskus nähneet ohimennen Seiskan juhlissa. Ulkonäöltään hän on ainakin hyvin miehekäs, monet suomalaiset miehet eivät yleensä ole kauhean komeita (sorry vaan) mutta Tauski oli minusta komea.

En ehtinyt katsomaan kenenkään esitystä tapahtumassa, koska pysyttelimme kaikki kokoajan asuntoautossa, josta tulin suoraan lavalle musta pitkä tyllimekko päälläni, jonka vaihdoin mustaan pitsimekkoon myöhemmin.

Jaa Facebookissa
This entry was posted in Blogi. Bookmark the permalink.

12 Responses to Arto kosi ja häipyi, Tauski pelasti ja sain turkin!

  1. Kärpix says:

    Välillä sitä ihmettelee, että oletko Johanna oikeasti noin avuton ilman miehiä? Voisitko kertoa miten hoitaisit asiat eri tavalla, jos olisit mies?

  2. Tauski says:

    Palauta heti ystäväni Turkki! Se oli vain lainaan tarkoitettu.

  3. Klepto says:

    Johku! Palauta se varastamasi turkki!!

  4. Tarttis varmaan tehdä jotain.. says:

    Sorry vaan Johanna, mutta “upea” show oli kyllä pohjanoteeraus! Ihan oikeasti ja rehellisesti häpesin puolestasi… Ammattitaidosta ei tietoakaan,hapuilevat katseet, hiusten harominen liian pienen “hameen” nykiminen alaspäin.. aiheuttivat meille katsojille vain myötähäpeää.. Olisiko jo aika tunnustaa, että ei mene ihan putkeen..? Ja siskosi Julia… sanat eivät riitä. Reppanahan se on! Upea minä ja upea siskoni Johanna… voi, voi.. Tehkää palvelus Suomelle ja muuttakaa vaikka Ruotsiin. pliiiiiiiis!!

  5. JaSitten says:

    Miten se U ? Onko pyytänyt kättä. Oliko häntä olemassakaan ? Arto vai Marko nyt……………………

  6. Aleksis Hoff says:

    Melkoista kohellusta taas.

  7. nojoopa joo says:

    Eiko kannattaisi kuitenkin sen U:n kanssa jatkaa, sita glamouria tuskin kukaan muu pystyy tarjoamaan.

  8. Musiikkia says:

    Risteilyisäntä Lehtinen ja nyt Tauski ja mitä sitten vielä…………..

  9. Anonyymi says:

    Johanan miksi ihmeessä sinä uuhaat sen Arton kanssa ja lähetät asioillesi? Joka jumalan kerta tulee vaan riitaa ja ongelmia, mutta silti kaveeraat

  10. Ei näin says:

    EI conSerning, vaan

    conCerning

  11. maisa says:

    WAU! Nyt Johanna mies siitä sulle ;) Olisitte täydellinen pari!;) Kaunis ja komea!

  12. moi says:

    olet ihku! <<33<3<3<3<33<3<3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*


4 + 8 =

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>