Ohessa laitan täysin UUSIA kuvia minusta, uudempia ei voi enää saada koska nämä on otettu pari päivää sitten vuonna 2013.
Minulla on tyylikäs Betsey Johnsonin mekko päälläni, pidän yleensä mekoista joissa on hihat (lyhyet tai pitkät) ja minulla on suhteellisen kevyt meikki, lyhyet tekoripset jne.
Jos hyvät lukijat katsotte nyt tarkoin, kuvissa ei ole mikään umpihullu täysin turvonnut “valaskala” vaan kaunis vaalea, suomalainen nainen.
Mustassa mekossa menin treffeille erään intialaissyntyisen komean miehen kanssa joka on asunut Ruotsissa koko ikänsä. Vaalea “Hard Rock Cafe, Helsinki” paita päälläni menin tapaamaan erästä toista miestä joka oli niin häiriintynyt jo alussa, että keskeytin koko treffit.
Mm. Minun ja Arton hääohjelma räjäytti koko TV 5 kanavan katsojaluvut ikinä Reality TV sarjoissa. Mutta oli ihan miten vaan, kenellekään ei ole oikeutta alkaa minua herjaamaan, enkä TODELLAKAAN OLE MIKÄÄN KOKO KANSAN SYLKYKUPPI!!!!
Miksi olisin??? En ole mikään “mafian johtaja” tai joku terroristi joka olisi murhannut ihmisiä.En ole joku hullu joka on tehnyt pahaa kenellekään.Suomessa tosin on paljon ns. avohoitopotilaita ja Suomi johtaa itsemurhatilastoja Euroopassa, enkä nettijuttujen perusteella yhtään ihmettele, että miksi.Jos nyt otetaan aiheeksi vaikka alkoholismi, se ei tee sinällään pahaa ihmistä kenestäkään jos on alkoholiongelma. Kuten kirjoitin aiemmin, tunnen yli 400 ihmistä lähipiiristäni, suurin osa korkeissa viroissa, joilla on jonkin sortin alkoholiongelma. Jos ihminen on paha luonteeltaan, se on silloin silkkaa pahuutta, joka ei liity millään tavalla välttämättä mihinkään riippuvuuksiin.
Riippuvuudet vaihtavat muotoaan. Jos ihmisellä ei ole alkoholiongelmaa,saattaa ihmiselle kehittyä huumeongelma, seksiriippuvuus, peliriippuvuus, syömisongelmia (bulimia tai anorexia) jne.Kuka täällä on millään tavalla oikea henkilö tuomitsemaan ketään toista….????
Joidenkin ihmisten psyyke on myös herkempi kuin toisten. Niinkuin minulle, monet näyttävät luulevansa että olen hirveän vahva ja kova. Mutta erojeni jälkeen ja varsinkin median loanheiton jälkeen, kuka tahansa sortuu. Itseasiassa ihmettelen sitä, etten ole vielä itse joutunut jollekin suljetulle osastolle esim. psykoosin takia.
Itsetuhoisia ajatuksia minulla on ollut (kenellä ei edes välillä olisi…..?) mutta ne tulevat paholaisesta, Jumala ei todellakaan halua että kukaan ihminen tappaa itseään!
Olen taistellut erilaisten asioiden kanssa. Yksi oli päästä miehestä eroon, vaikka tunteet olivat kovat (ja kukaan exäni ei ymmärrä sitä, kukaan heistä ei voi käsittää, mitä koskaan edes näin koko Artossa, mutta nähtävästi mulla oli hermoromahdus.)
Sehän nyt on ihan luonnollista että jokainen ihminen vanhenee ja ulkonäkö muuttuu vuosien myötä. Tosiasia on se, että minua herjattiin ja haukuttiin jo vuonna 2004 kun olin matkoilla Miamissa Julian kanssa, milloin mistäkin. Välillä “meikkiä oli liikaa”, välillä “hiukset olivat liian muoviset” jne. jne. näitä riittää loputtomiin.
Kysy itseltäsi: “Mitä sinä tekisit, jos joutuisit koko kansan yleiseksi sylkykupiksi, ns. “huoraksi” josta ihmiset eivät näytä tietävän mitä se oikeasti tarkoittaa, jos ihmiset pilkkaisivat sinua eri paikoissa, tietämättä edes mistä puhuvat koska eivät tiedä mitään henkilöstä Johanna Tukiainen oikeasti eikä mitään hänen taustoistaan…..????”
Tiedossa on se, että olen 4 laudaturin ylioppilas (lautakunnassa pudotettiin eximiaan), olen Joe Blasco konsulentti ja osaan täysin sujuvasti sekä ruotsia että amerikan englantia. Lisäksi olen matkustellut ympäri maailmaa ja minulla on 3 vakavaa ja pitkää suhdetta takanani (lisäksi useita tapailusuhteita joita en laske, koska otan huomioon vain suhteet, jotka ovat kestäneet yhtäjaksoisesti vähintään vuoden.)
Mikä tekee minusta “huoran”? Se että olen vaaleatukkainen, ottanut silikonit, matkustellut, ollut parisuhteessa juutalaisen miljonäärin kanssa, esiinnyn keikoillani vähissä vaatteissa jne. vai MIKÄ?
Suomalaiset naiset, teidän pitäisi tukea toisianne, eikä asettua toisianne vastaan!!!!Suurin osa teistä ei tiedä edes mistä puhuu. Miettikää tätä.
Johanna Tukiainen
Jaa Facebookissa






Ylioppilaskokeissa ei ole kiinteää pisterajaa arvosanoille, vaan arvosanat annetaan normaalijakauman mukaan. Parhaan tuloksen saa ainoastaan 5% kaikista kirjoittaneista, joten kokeelle ei voi antaa arvosanaa, ennen kun kaikki kokeet on tarkastettu.
Ei Johanna, sinä ET OLE 4 laudaturin ylioppilas. Sinä olet 4 eximian ylioppilas, kuten voit varmasti todeta yo-todistuksestasi. Siinä ei lue laudatur, vaan eximia. Koeta nyt ymmärtää tämä asia.
Hei Johanna! Olet kyllä saanut uskomattoman paljon lokaa niskaasi, enemmän kuin moni jaksaisi kantaa. Ihailen sinnikkyyttäsi, sitä että elät elämääsi niin kuin haluat, välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Siinä mielessä olet vahva, vahvempi kuin moni muu. En silti oleta, etteikö sinuunkin sattuisi, ettekö kärsisi kaikista uskomattoman ilkeistä, usein nimettömistä kommenteista ihmisiltä, jotka tuskin ovat yhtään sinua parempia. Toivottavasti kuitenkin muistat, että Suomestakin löytyy myös ihmisiä, jotka ihailevat sinua. Räväkät ihmiset jakavat aina mielipiteitä, puolesta ja vastaan, niin se vain on. Sinä et todellakaan suostu seinäkukkasen rooliin, ja siksi tulet aina herättämään mielipiteitä.
Mutta jos haluat karsia jonkin verran negatiivista julkisuutta, voit toki miettiä, miten voisit parantaa julkisuuskuvaasi, miten pääsisit koko kansan sylkykupista – joka itse sanoit olevasi – hieman toisenlaiseen rooliin. Tutki, mikä ihmisiä niin kovasti ärsyttää? Voisiko noita piirteitä tuoda vähemmän esiin, tai haluatko edes lähteä mihinkään imagonrakennukseen? Entä miten toisit esiin positiivisia puoliasi (se on toki vaikeampaa, sillä negatiiviset jutut myyvät)? Minä uskon, että ihmiset haluavat karsia sinulta turhat luulot itsestäsi – tämä kulttuuri on vain sellainen, että itseään ei saa korostaa liikaa. Nöyryys ja tappion tunnustaminen silloin kun se on aiheellista tekee ihmisestä inhimillisemmän, jolloin on helpompi iloita myös hänen menestyksen hetkistään.
Paholainen? Jumala? Et kai usko Raamatun alkeellisiin ja lapsellisiin SATUIHIN?
Ei, taas aivan luokatonta skeidaa…( eivät tiedä mitään henkilöstä Johanna Tukiainen oikeasti eikä mitään hänen taustoistaan…..????”)
Mikähän on jäänyt tyttö hyvä kertomatta/näyttämättä?
Kuseminen, sekoileminen, paskanpuhuminen, viina, pillerit, väkivaltaisuus, jatkuva itsekehu/sääli…
Keskity elämääsi, älä jaa joka helvetin asiaa julkisesti niin ei tarvitse olla sylkykuppina.
Olet suurta sirkushuvia vaan kansalle, ei sua kuules kukaan vihaa tai inhoa..olet vaan itse tehnyt omilla idioottimaisilla tempuillasi itsestäsi koko kansan pellen.
Hei Johanna. EN ole pitkään aikaan kirjustanut blogiisi mitään kommenttia, moneen kuukauteen, vaikka aina sillöin tällöin kiireiltäni ehdin lukemaankin.
Tuo kuva oli kyllä kiva uudessa postauksessa.
Minusta et ole koskaan vaikuttanut mitenkään “rähjäävältä” tai ylivahvalta. Vaan se, kun saa lokaa niskaansa niin ajaa ihmisen siihen että saattaa vaikuttaa ulospäin ns ylimieliseltä tai joltakin.
Se sama homma on suomessa niin yleistä. Osataan ilkeillä, ja ilkeillään usein niin, että se ei pahasti aina ulos päin näy. Täällä rikas ei saa sanoa olevansa rikas, elämäänsä tyytyväinen ja onnensa huipulla ei saa sanoa olevansa onnellinen. Pitää vaan olla hiljaa ettei kaikki kadehtisi.
Sua kohtaan on kyllä niin räikeää vihaa, ja juuri uskon tän nettikulttuurin ruokkivan sitä. Suomalaiset yleensä tarvitsevat suuren lauman “tuen” taakseen että toimivat niin räikeästi. Ensin netissä puhuvat, sitten kavereiden kanssa. Kun uutisoidaan että tämä on hirveä ihminen, niin muodostuu (ja sitä ennenkin) vihayhteisöjä. Ihmiset kokevat, että saa olla räikeästi ilkeä, koska “kaikki muutkin tuntevat samaa vihaa”.
Mua jotenkin ällöttää niin paljon. Eilenkin kuulin kun kaksi rumannäköistä, jo aikuista pissistä (mustat hiukset ja vahvat meikit) vinkkuranenäiset naiset haukkuivat sua. Ois tehny mieli kääntyä ja sanoa että mitä te olette tuomitsemaan! En sit sanonut. Se että yks ihminen vain sanoo vastaan, on jotenkin liian raskasta. Voin vain kuvitella millaiset fiilikset sinulla on. Jos pystyisi vaikuttamaan niin tahtoisin. Mutta se liike kokonaan pitäisi saada loppumaan. Oon ylipäätään aina ollut sitä mieltä, että sellaiset “pubiruusut” eli kovaääniset, nalkuttavat, rumat naiset kokevat sut kivaksi kohteeksi. Juuri ne, jotka toitottavat et “olen aito, en välitä ulkonäöstä” ja juuri samat ihmiset syyttävät sua pinnalliseksi. Samat ihmiset laittavat myöskin hiustenpidennyksiä, rakennekynsiä ja osa pukeutuu arkenakin tosi “alasti”. Jotenkin näen heidät itsensä myymässä itseään, joskin todella huonolla tuloksella.
Suomessa muutenkin arvostetaan että ihmiset värjää mustalla tai jollain erittäin tummalla ruskealla hiuksensa, ja lisäkkeet samaa väriä. En jotenkaan näe niitä yhtään kummempana kuin vaaleampaakaan hiusväriä.
Mä en näe sua pahana vaikka teetkin kaikkia naisellisia hoitoja. EI se multa ole pois. Ja jos omat hiukseni olisivat ohkaiset ja lyhyet niin laittaisin kai itsekin pidennykset.
Minusta et myöskään ole pinnallinen, vaikka puhutkin kauneudenhoidosta.
Tärkeintä on yrittää. Ja ei kenenkään asia ole mitä teet, kun et satuta ketään. Mutta ne ihmiset vaikeuttavat sun elämää, ja se ei ole yhtään kaunista, vaan aivan pinnallista.
Ihanaa uutta vuotta!
T. luonnollinen blondi
Minä en herjaa sinua ulkonäkösi takia. Minun puolestani saat näyttää ihan millaiselta haluat. Minä herjaan sinua sen takia, koska valehtelet, olet väkivaltainen, laiska, siipeilijä, valehtelet lisää, pidät itseäsi muiden yläpuolella, et kestä mitään kritiikkiä ja haukut jatkuvasti suomalaisia naisia.
Kaikki tietää, että kertomasi tarinat Jasminasta eivät pidä paikkaansa. Hän kertoi totuuden sinusta, jonka me kaikki kyllä jo tiesimme. Yritit vielä epätoivoisesti pelastaa tilanteen tekemällä itsestäsi uhrin, eli valehtelemalla ja sepittämällä omia keksittyjä satujasi facebookissa, jotta sinun ei tarvitsisi ottaa vastuuta teoistasi. Olet oksettava.
Ja aina jauhat samaa “ette todellakaan tunne minua, ette tiedä millainen olen oikeasti!”. Kyllä me tiedämme. Sinä tunget koko elämäsi julkisuuteen ja huutelet sosiaalisessa mediassa kaikki yksityisasiasi ja sitten kiellät ihmisiä haukkumasta sinua ja sekaantumasta asioihisi!? Voiko typerämpää toimintaa enää olla?
Olet ihan itse aiheuttanut sylkykupiksi joutumisen omalla ällöttävällä käytökselläsi. Olet ansainnut jokaikisen herjan ja loanheiton.
Ihanat hiukset ja silmät sulla tossa ekassa kuvassa.
P.S näädät hypätkää järveen, Johanna on KAUNIS!!
Ei kukaan jolla arvosanat on pudotettu, ole laudaturin tai minkään muunkaan arvosanan ylioppilas, tiedoksesi vain, Johanna hyvä. Etkä ole tainnut saada edes neljää eximiaa, koska olet muissa lähteissä ilmoittanut kirjoittaneesi kolme E:tä.
Siunattua uuttavuotta sinullekin!
Millainen uusivuosi oli Tukholmassa? Pelkäsin jo, että muutat Ruotsiin, mutta oletkin jo kotimatkalla.
Tuleeko Juuliakin takaisin? Ihmettelin, kun et ole hänestä puhunut mitään..
Toivottavasti riidat Jasminen kanssa on jo sovittu!
Suomi ei johda euroopan itsemurhatilastoja.
Miksi jankkaat aina juutalaisuudesta?
Toisten rikkaudesta?
Toisen asemistaæ
Et ole vaaleatukkainen, olet värjännyt hiuksesi.
Moi Johanna,
Se on vaan semmoinen juttu että ylioppilaslautakunta tekee sen arvostelun. Se arvosana mikä sieltä tulee, on se oikea ja virallinen. Noilla oudoilla tulkinnoillasi itsestäsi ja ympäröivästä maailmasta aiheutat pitkälti koko “näätäilyn”.
Vitsi Johanna oot nätti! Etenki tossa ekassa kuvassa, sulle sopii just tollanen vähän “kevyempi” meikki.
Niin no, sua varmasti arvostellaan sen takia, et oot vähän liian “jenkki” tänne suomeen, mutta just jenkeissä niinku oot kertonu sua arvostetaan, eikä sua haukuta niinkuin täällä. Niin no, kyllä on näitä sun tukijoita (oon ite yks niistä), koska mun mielestä ihmisten pitäis saada olla sellasia kun ne on!! Ei kellään oo oikeutta kertoa toiselle mitä sen pitäis olla, siitähän ne ongelmat just alkaa, että asetetaan liikaa paineita ja loppuenlopuks ihmetellään että mistäköhän se masennus oikein johtuu tmv…
Mutta, ole just sellanen ku olet!! Älä anna ihmisten masentaa.
Tässä kirjoituksessa oli varsin erinomainen esimerkki siitä miksi ihmiset pitävät sinua typeränä. Väität edelleen kirjoittaneesi 4 laudaturia ikään kuin sillä iässäsi olisi ilman jatkokoulutusta minkäänlaista merkitystä. Todellisuudessa et kirjoittanut yhtään L:ää, sillä ylioppilaslautakuntahan ne arvosanat päättää etkä sinä itse. Kirjoitit 3 eximiaa ja yhden magna cum lauden. Ei huono suoritus, vaan oikeastaan ihan hyvä – miksi siis tästäkin, vanhasta ja vähäpätöisestä asiasta pitää kertoa muunneltua totuutta.
Monet jotka pärjäävät koulussa jaksavat aina päteä erinomaisuudellaan vaikka olisivat todellisuudessa täysiä tyhjäpäitä. Tämä koskee siis kaikkia.
Miten voit olla neljän Laudaturin ylioppilas, jos todistuksessasi lukee Eximia ?
Voi että tekstisi oli taas typerää ja naiivia, muutama kysymys:
-kun inhoat kun sinua inhotaan, miksi roikut yhtä ns. Seiskajulkisuudessa, miksi pidät juorulehti blogia, miksi paljastelet elämääsi???? MIKSI????
-miksi et muuta Ruotsiin, 100 kertaa olet näin sanonut, tai muualle maailmaan, mutta ei, roikut vaan väkisin Suomessa, MIKSI???? Kun kerran et halua täällä omien sanojesi mukaan asua!
-”keikkasi” ovat rupukeikkoja rupuisissa lähiöpubeissa joihin sinua tullaan nauramaan, kuin pellejä sirkuksessa katsoisi
-miksi kerrot samoja asioita joka hiton postauksessasi uuuuudestaan ja aina uuuuuudestaan. Eli joka hiton blogissa ja jutuissasi aina Arto Arto Arto, Udi Udi Udi, Mika Mika Mika. MENNEET ON MENNEITÄ! Miksi roikut jossain exissäsi yhä!?!?!?
-miksi sanot “puhun amerikan englantia”, tiedätkö yhtään miten lapselliselta ja nololta tuo ilmaus kuulostaa???
-sinä ET kirjoittanut laudatureita, satutko muistamaan, maikkari aikoinaan otti selville arvosanasi! Ne saa arkistosta kuka vaan kun pyytää!
-miksi loisit vanhempiesi talossa, olet keski-ikäinen nainen kuten kohta siskosikin on! Muut tuon ikäiset, heillä on ammatti, KUNNON koulutus, KUNNOLLINEN työura! Sinulla ei ole yhtäkään näistä!
-miksi otat koiria kun et hoida niitä???
-miksi puhut naisten kateudesta vaikka valitettavasti sinua inhoaa 99 % kansastamme, ihan yhtä paljon miehet?
-olet vanha, lyhyenläntä, ylipainoinen, tekotukkasi on todella ruma (kauniita pitkiä tekohiuksia on monilla, ei sinulla), sinulla on punakka näppyläinen huono iho, olet tyylitön. Et ole upea blondi povipommi tai mikään muukaan kaunis nainen, näitä on maailmassa paljon, sinä et heihin kuulu. Ja heille voidaan ollakin kateellisia, sinulle ei ole kukaan, aiheutat vain myötähäpeää, noloutta ja kaikki toivovat että et asuisi Suomessa vaan lähdet niin kauas kuin pippuri kasvaa
-lisäksi sinulla on ehkä huonoin hirvein lauluääni mitä ikinä on kuultu, menee täysin väärältä säveleltä, ei kestä lainkaan, ihaaaaan hirvittävä ääni
-lisäksi et osaa tanssia yhtään ja kuntosi on niin huono, etten kunnolla enää pääse maasta ylös, flekmaattisesti vaan taaperrat eteenpäin ja kaatuiletkin kun koitat “tanssia”
-”hovisi” on yhtä häpeää herättävä kuin sinä, luoja mitä tampioita kuten Juhat Pennat sun muut.
-höpiset koko ajan että olet lähdössä sinne tänne ja tonne matkalle, silti et mene kuin aina vaan Tukholmaan! Missäs ne matkat ovatkaan, kun sunhan piti mennä aikoja sitten esim. Miamiin, Las Vegasiin????
-elät jotenkin “pimeessä” prinsessamaailmassa (tuon ikäisenä yhä) etkä näe omaa ulkomuotoasi ja luonnettasi etkä pysty kohtaamaan miltä oikeasti näytät ja mikä oikeasti on luonteesi
-ainoa kaunis perheessänne on pikkusiskosi Jasmine, hän on tosiaankin kaunis ja raikas ja nuori, siro, seksikäs ja lisäksi vaikuttaa jopa ihan fiksulta,
ilmeisesti kadehdit häntä ihan hirveänhirveän paljon. Enkä yhtään ihmettele!
Olen samaa mieltä ja ihmettelen, ettei Johanna itse huomaa, kuinka irvokasta hänen elämänsä on.
Voi Johanna kulta pieni, jos ne YO-paperit on tulleet ylioppilaslautakunnasta takaisin neljänä eximiana, niin et sinä kyllä silloin ole neljän L:n ylioppilas millään konstilla, vaan neljän E:n. Ne oman open antamat ällät ovat ARVIO, joka perustuu edellisen vuoden tuloksiin ja pisterajoihin. Eli niillä pisteillä olisit EDELLISENÄ vuonna saanut ällät, mutta et enää sinä vuonna kun kirjoitit. Arvosanojen pisterajat kun perustuvat juuri sillä kertaa kirjoittaneiden saamiin pisteisiin ja niiden jakautumiseen Gaussin käyrälle. Älä enää viitsi leuhkia noilla olemattomilla laudatureillasi. Jokainen peräkylän lukiolainenkin asian tietää, mutta et näköjään sinä älykkyydestäsi huolimatta.
Ja lautakuntahan voi laskea arvosanan mille tasolle vaan huolimatta siitä millaisena paperit lähtivät koulusta. Uskomatonta että yli kolmekymppinen ihminen jaksaa toitottaa olemattomia Lliään julkisuudessa vaikka jokainen kirjoittanut tietää miten homma menee.
Tuota.. Jos “lautakunnassa laudatur pudotetaan eximiaan” henkilöllä EI ole neljän laudaturin paperit vaan laudaturina LÄHTENEET mutta eximiana palautuneet paperit. Olet siis neljän eximian ylioppilas. Eihän se ole huono tulos lainkaan mutta siis monella lähtee korkeammalla /alemmalla arvosanalla paperit koululta. Se lopullinen lautakunnasta tullut arvosana on se, joka löytyy ylioppilastodistuksesta.
Hei Johanna,
Et ole neljän laudaturin ylioppilas. Ylioppilaslautakunta antaa lopullisen arvosanan eli olet siis kirjoittanut eximian paperit. Voisit jättää tuon “olen laudaturin ylioppilas” huomautuksen haastatteluista pois, koska asiahan ei näin ole. By the way, Ylioppilastutkinto uudistuksen myötä paperisi vastaisivat tällä hetkellä M:n papereita, koska arvosanojen pisteytystä uudistettiin myös. Eli aikaisemmin (kun sinä siis kirjoitit) oli helpompi saada Laudaturin paperit.
Näytät uusissa kuvissa siltä mitä sanotkin: kaunis, vaalea suomalainen nainen. Tuo hillitympi silmämeikki on tosi jees
. Mä tykkään kamalasti sun pinkeistä huulipunasävyistä; käytän itse ihan samanlaisia ja kutsun lemppariani, vaaleen pinkkiä helmiäispunaa”tuksupinkiks”. Kaikkee hyvää sun elämääs, toivottavasti uusi vuosi on sulle armollisempi kuin nämä menneet!
Hei Johanna! Haluisin vaan vinkata sellaisesta asiasta, että sun kannattaisi facebookissa antaa tuntemattomien tilata päivityksesi, koska useita satoja ihmisiä kiinnostaa sun päivitykset, ja nyt joudumme käydä niitä lukemassa Hymyn-näätien keskusteluista, koska facebookista ei niitä enää näe. Hymyn nettisivut saavat siis rutkasti lisää lukijoita. Itse en kävisi noita keskusteluja lukemassa, mikäli näkisin sun päivitykset facebookista suoraan.
Hei Johanna!
Pitkästä aikaa ihan tolkkua tekstiä.
Kun blogiasi luen, useimmiten tulee fiilis että “Oh no.. onpa sekasin” mutta nythän tekstisi vaikuttaa ihan suht fiksulta.
Kai siinä sun maineessa on osittain kyse ihmisten pahantahtoisuudesta, mutta kyllä olet itsekkin varmistanut, ettei sua ainakaan tosissaan voi ottaa. Se on totta että emme voi ymmärtää taustojasi, eli mitä olet kokenut ja mikä sinusta on tehnyt sen mikä olet. Toisaalta olet kyllä tyrkyttänytkin itseäsi julkisuuteen.
Noh, kuitenkin… Olen positiivisesti yllättynyt tämänkertaisesta blogitekstistäsi.
Argumenttisi ovat hyviä ja saat minut tuntemaan jopa sympatiaa itseäsi kohtaan…
Go Go Johanna!!!
Hyvää loppuvuotta Johanna. Saitteko sovittua väärinkäsityksen Jasminen kanssa?
Jos sensori tiputti sun laudaturit eximiaan, et ole silloin kirjoittanut 4 laudaturia
ytl on kuitenkin viimeisenä se kuka pisteistä päättää..
‘En ole joku hullu joka on tehnyt pahaa kenellekään’ < mites kaikki pahoinpitelyt ja kännykällä heittelyt yms?
Öööh, eikö noi sulat ollu sulla tukassa jo viime vuonna? Ja ööööh kun levität kuviasi julkisuuteen, niin siivoaisit ympäristön, sijaisit edes sänkys…
Miks et poistu julkisuudesta jos ottaa noin psyykeelle? Kehut olevasi ammatti meikkaaja, siinä ois sulle normi duuni! Ei tarvitsis “työkseen” ravintoloiden lattioilla puol alastomana pyöriä
Olet erittäin kauniina yllä olevissa kuvissa. Vähempi meikki pukee sinua hyvin. Lavashowssa vahvemmat meikit tosin ymmärtää, mutta arkikäytössä ne ovat mauttomat. Ymmärrän täysin tunteesti tuosta ”huorittelusta”. Itselläni pitkät värjätyt blondit hiukset, meikkaan aika vahvasti ja minulla on hyvin paljon miespuolisia ihailijoita. En ole ikinä kuullut keneltäkään mieheltä negatiivisia kommentteja. Naiset ovat lähinnä niitä jotka haukkuvat halvan näköiseksi tai huoraksi. Luulen että naisten nimittely johtuu kateudesta. Siitä, että vaaleaveriköt saavat enemmän huomiota..
Brunetet leimaavat aina blondit tyhmiksi, huoriksi, halvoiksi jne, mutta blondit eivät ikinä pilkkaa brunetteja?
Onnea kuitenkin sinulle Johanna uudelle vuodelle, loan heitot voi heittää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olet kaunis, ja sen tietävät kyllä kaikki suomalaiset. Ne jotka sinua haukkuvat, kärsivät jonkinlaisesta alemmuuskompleksista tai itsetunto-ongelmista. Tervejärkisen ja itseensä tyytyväisen henkilön ei tarvitse arvostella muiden ulkonäköä!
Hyvää illanjatkoa!
Todella kauniita kuvia sinusta Johanna
En ymmärrä mikä ihmisillä on sua vastaan mutta ihailen miten olet aina oma itsesi sanoivat ihmiset mitä tahansa!
Edelleenjos olet saanut tuomioita pahoinpitelyistä,niin olet tehnyt pahaa jollekin.Alkoholismi on vakava asia joka vaikuttaa itsen lisäksi ympäristöön,mutta sillähän ei ole merkitystä Laalaa maassa,jossa itsensä häpäiseminen on glamourin kovinta tasoa,jos yo todistuksessasi ei ole ensimmäistäkään laudaturia,niin silloin niitä ei ole vaihka kuinka kuvittelisi.Ps mistä pikkusiskosi on syytä olla sinulle kateellinen?lienee asia toisinpäin.
Hyvä Johanna!
Luetko omia kirjoituksiasi koskaan? Suosittelen lukemaan muutamia blogejasi ajassa taakse päin niin huomaat kuinka ahdistunut olet. Veivaat ja veivaat samoja asioita, yrität todistella lähinnä itsellesi omaa elämääsi. Olet niin umpisolmussa tämän kaiken kanssa, että olet oikeasti kohta psykoosissa. Älä päästä itseäsi siihen pisteeseen vaan hae apua ja nyt heti.
Itse itsesi olet julkisuuteen saattamalla saattanut ja niinhän sitä sanotaan että sitä saa mitä tilaa. Mitäs jos jättäytyisit julkisuudesta nyt kokonaan pois, ihan niinkuin Parviaisen Saanakin on tehnyt ja keskittyisit omaan itseesi. Sillä vaikka kuinka hyppisit tasajalkaa ja huutaisit että ymmärtäkää mua, niin niin ei tule tapahtumaan ennenkuin sinä itse pääset pois tästä noidankehästä, joka syvenee ja syvenee. Sen verran sinusta välitän että pyydän kauniisti että pysähdy nyt hetkeksi ja jätä viina pois pitkäksi aikaa. Se vain pahentaa sinun tilannetta. Hetki hetkeltä enemmän..Kohta meillä on lehdissä surullista luettavaa, kun siinä kerrotaan alkoholideliriumin sekoittamasta Johanna Tukiaisesta..sitten on aivot solmussa..ethän sitä halua, Johanna? Ethän? Please…wake up!
Hei Johanna, kai ymmärrät, että ET ole 4 laudaturin ylioppilas, vaan 4 eximian ylioppilas, sillä ne eximiat sinulla lukee todistuksessasi ja ne olet siis kirjoittanut. Se on aivan yksi hailee, miten opettaja arvioi kokeesi, sillä lautakunta antaa arvosanat.
“Mikä tekee minusta “huoran”? Se että olen vaaleatukkainen, ottanut silikonit, matkustellut, ollut parisuhteessa juutalaisen miljonäärin kanssa, esiinnyn keikoillani vähissä vaatteissa jne. vai MIKÄ?”
- Olet mainostanut julkisesti sosiaalisessa mediassa, että p****si maksaa 10 000 euroa + matkat päälle
- Petit Mikaa Udin kanssa
- Olit Sihteeriopiston sivuilla myymässä itseäsi
- Kun olit espanjassa opiskelemassa Ritva Norris meikkaajakurssilla, kukaan ei halunnut asua samassa huoneessa sinun kanssasi, koska toit sinne eri miehiä päivittäin.
Tossa muutama.
Vaaleatukkaisuus huoran merkki?? ohhoh. Johan pisti vihaksi. Blondit on kansainvälisesti uhanalainen laji joten pidäpä suuta pienemmällä bitch.
Tuota, asiahan menee niin, että ei se opettajan arvioima arvosana sano mikä se oikeasti on. Jos lautakunta on pudottanut kokeesi eximiaan, niin olet sitten E:n ylioppilas. Opettajasi arvioi kokeesi “väärin”. Vain virallinen lasketaan, ja se virallinen on se lautakunnan tuomio.
Tuolla matematiikalla minulla olisi siis hylätty terveystieto, vaikka se lautakunnassa nousi B:hen. Pärstäkertoimeni ei kaiketi miellyttänyt opettajaa vaikkei naamassani mitään vikaa ole… .. En siis mielestäsi, Johanna, pääse ylioppilaaksi? o__O My mom won’t like these news..
Toi ensimmäinen kuva on kuvatttu tammikuussa 2012, ketä yrität huijata..
Blogisi junnaa nyt paikoillaan, kirjoitat samoja asioita jatkuvasti, ei mitään uutta.
Ei ketään kiinnosta mitä puet päällesi, miten meikkaat, missä olet matkustellut, ex-miehesi (ne ovat todella ex…. ) … nämä on kuultu jo niiiiin moneen kertaan.
Pidä nyt taukoa kirjoittamiseen, ehkä voisi jotain uuttakin sitten tulla.
“lautakunnassa pudotettiin eximiaan”
hahahha ethän sä silloin ole laudaturin
lautakunta sen päättää, ei opettajat. Ja oot nyt 5 vuotta jauhanu et sait 6 laudaturia. Oikeasti et saanut YHTÄÄN laudaturia. OIKEASTI.
Lautakunta= tekee päätöksen.
Huoh mikä idiootti.
Edelleen yhtä turvoksissa.
Johanna se, että myyt itseäsi tekee sinusta huoran. Clear enough?
Olet ihan oikeassa, kuvissa on kaunis vaalea suomalainen nainen!! Myös siinä olet oikeassa, että kellään muulla ei ole varaa tulla arvostelemaan toisten elämää. Kukin taaplaa tyylillään! Olen sitä mieltä, että varmasti suurimman osan ihmisten “tuksuvihasta” kumpuaa kateudesta johonkin saavuttamaasi asiaan. Itse en välttämättä ottaisi täytettä huuliin tai nousisi julkisuuteen tavalla jolla sä ponnahdit, mutta silti katson ylöspäin sitä, että uskallat olla oma itsesi ja saavuttaa tavoitteesi elämässäsi. Jatka samaan malliin, kyllä meitä ihailijoitakin on olemassa, me vaan pidetään pienempää ääntä kuin vastustajat
Oletko Johanna ikinä ajatellut leikkaavasi hiuksiasi lyhyemmäksi? Se olisi muodikas ja vähän elegantimpi tyyli. Totta kai on vaikeaa luopua pitkästä tukasta, tiedän kyllä, mutta jos nyt näen kuvista oikein, niin sinun pitkä tukkasi on varmaan hieman latvoista kärsinyt kampauksien teosta ja kuumien rautojen käytöstä? Ja niin käykin tosi monilla naisilla, minullakin.
Sinulle sopisi tosi hyvin tällainen hiustyyli: http://newhaircutpictures.blogspot.fi/2012/10/heidi-klum-haircut.html
Ja saahan tuohon sitten pidennykset taas joskus laitettua, jos siltä tuntuu. Tuosta saa tehtyä myös leijuvan ja tyylikkään kiharakampauksen muotoiluraudalla.
Ja muutenkin, voisit ehkä hieman muuttaa meikkiä kevyempään suuntaan, ja panostaa esim. punaisiin huuliin. Pinkit tai nudet huulet ovat helposti vähän ylituunatun näköiset.. Enkä tiedä sopivatko enää 30 -vuotiaalle niin hyvin. Oletko pitkään aikaan kokeillut silmämeikiksi pelkkää eyelineriä ja ripsiväriä? Eli että jättäisit värikkään luomivärin pois. Näyttäisi siistimmältä ja elegantimmalta.
Ja vaatteiksi sopisi ihan vaan tiukat, istuvat farkut, kiva toppi ja bleiseri/jakku. Ja korkkarit tietysti! Esim tässä. : http://tiny.cc/kcxoqw
Komppaan Sofiaa täysin!! Olit todella kaunis silloin kun olit sovittamassa eri hääpukuja (https://www.youtube.com/watch?v=-CRQ2sYjFBc). Olit omalla tukalla ja meikkisi oli todella kaunis ja hillitty. Näytitkin noin 10 vuotta nuoremmalta ja todella fressiltä!! Mie niin toivon sydämeni pohjasta, että saisit elämäsi järjestykseen, mutta siitä ei tule mitään, ellet pääse tuosta kuningas alkoholista eroon. Ei ole heikkoutta pyytää apua, päinvastoin.
Terveisin yksi vihaamistasi “näädistä”
PS. kukaan “näätä” ei koskaan ikinä oo toivonu siulle mitään pahaa. Sellainen, joka niin on tehnyt, ei ole mikään “näätä” vaan “näätänä” esiintyvä Johanna Tukiaisen vihaaja. Mie uskallan kaikkien “näätien” puolesta sanoo, että me toivotaan siulle pelkkää hyvää ja että saisit oikeesti elämäsi raiteelleen. Näin sivusta siun elämää Kanerva-keissin jälkeen seuranneena voin suoraan sanoa, että alamäki on ollut jyrkkä ja sitä on laskettu kovaa
Sinua luultavasti huoritellaan siksi, että olet itse mainostanut hintaasi ympäri internetiä. Oletko unohtanut?
Toinen juttu Johanna; jos ylioppilastodistuksessa ei näy Laudatureita, et ole “neljän Laudaturin ylioppilas”. Jos siltä löytyy kolme Eximiaa, sinä olet kolmen Eximian ylioppilas. Ymmärrätkö?
Lopuksi; et sinä halua tukea, sinä haluat KEHUJA. Miksi kukaan sinua kehuisi tai tukisi Olet itse useasti haukkunut suomalaiset ja etenkin suomalaiset naiset täysin pystyyn, karmanlaki Johanna; what goes around, comes around. Rautalangasta: käyttäydyt huonosti ihmisiä kohtaan. Siksi sinusta ei pidetä. Kyse ei ole silikoneistasi, hiuksistasi, naamastasi. Kyse on käytöksestäsi. Mikä tässä nyt on kun et suostu tätä ymmärtämään?
Tätä kaikki ovat yrittäneet sanoa!
Johanna älä välitä ihmisten puheista. Saahan sitä hauskaa pitää kunhan ei vahingoita muita. Jotkut nyt vaan tykkäävät lytätä joukolla helpoksi katsomaansa uhria. Pidä itsestäsi huoli.
Nauratti kun joku sano täällä sinua vanhaksi, ei 32 ole vanha , mitä teinejä tänne kirjotettelee. Kaikkea hyvää Johanna sinulle elämään ja oot laihtunut selvästi. Jatka samaan malliin
Yhdyn ihmettelijöihin. Miten voit olla 4 L:n ylioppilas jos ne on lopulliset päätökset ylioppilastodistukseen tulevista numeroista antaneessa ylioppilaslautakunnassaon pudoneet M:iin? Ei ne M:n paperitkaan huonot ole jotenka sinun kannattaisi vielä tässä vaiheessa elämääsikin hankkia itsellesi meikkikonsultti- ja lavashowtöiden lisäksi jokin muukin ammatti. Et ehkä jaksa koko lopun ikääsi toimia meikki ja lavashowympyröissä, muista se. Ei sinun kannata varautua tulevaisuuteen vain uskomalla siihen, että löydät 100%varmasti puolisoksesi joka kaikkien muiden hyvien puoliensa lisäksi pysytyy elättämään yksin perustamanne perheen.
Minua kiinnostaisi että miten menee sen ruotsalaisen miehen kanssa joka sinua niin urhoollisesti puolusti lapsellisen Jasminen tultua huutamaan kesken deittien? Oletko vielä tulossa Suomeen deittisirkukseen ja miksi jos ruotsissa noin prinssejä tarjolla?
Sinulla ei ollut yo-todistuksessa E eikä L. Tiedät itsekin, miksi siis valehtelet jopa jostain ikivanhasta yo-tutkinnosta, joka ei ole työmarkkinoilla minkään arvoinen? Täytyykö kysyä taas sinun arvosanasi, jotta saadaan ne julkisuuteen?
Sulla ei ole yhtäkään loppuun suoritettua tutkintoa, hädin tuskin olet ylioppilas.
Muut sinun ikäisesi, ovat useimmat korkeakoulututkinnon suorittaneita, maistereita yms.
Ja ihmettelet miksi kysytään miksi vaan asut Suomessa? Siksi koska joka viikko sanot että muutat täältä Usaan tai Eurooppaan. Olet jankannut samaa levyä, muutan täältä, vuosia. Eli, miksi sanot että muutat, kun tosiasiassa elät pienissä nurkissa ja vanhempiesi siivellä heidän talossaan?
Miksi olet kiinni menneisyydessä? Mitä v-ttua jankutat samoja asioita joka h-vetin postauksessasi??
Joka postauksesi vuodesta toiseen samaa eli
-Mika
-Udi
-Arto
-biljoonan vuoden takainen kuppainen pelkkä yo-tutkinto
-muutan Suomesta pois
-lähdemme kohta Miamiin matkalle
-osaan ameriiiiiiiikanenklantia
Sitten samaa pskaa eli itsesäälissä kierimistä joka vtun postauksessa, ja sellaista hlvetin “kehukaa mua” vääntöä.
Kannattaisko hävitä julkisuudesta, vanha muijakin olet jo, hankkia koulutus, mennä töihin, muuttaa omaan asuntoon, pois siskon kanssa vanhempien nurkista te keski-ikäiset megalomaanisen säälittävät bimboilijat.
Kaksi luuseria, niin täydellisesti elämässään epäonnistunutta tampiota.
Mä kyllä symppaan sua Johanna. Sun tuska, turhautuminen ja surullisuus ovat varmasti täyttä totta. Ja uskon, että kaikki nuo kokemukset ja kommentit ovat todella raskaita vastaanottaa. Se ihan varmasti tuntuu todella epäreilulta ja on totta, etteivät ihmiset tunne sinua. Mutta julkisuus on kaksiteräinen miekka. Jos miettii näyttelijöitä, osa heistä antaa työn puhua heidän puolestaan, eivätkä he kerro yksityiselämästään mitään. On totta, että myös heistä voi löytyä lööppejä ja kohuotsikoita, mutta jos he eivät itse vastaa niihin mitenkään…ei media myöskään saa heistä mitään otetta. He pitävät yksityiselämän, yksityiselämänä.
Varmasti osa syy sille, miksi saat tätä kuraa niskaasi, johtuu siitä että itse annant elementtejä ihmisten ilkeilyyn. On hyvä pitää itsellä yksityiselämä. Ja niin varmasti teetkin, mutta kyllähän sä kirjoitat blogiisi paljon yksityiselämäsi asioita. Niin tapahtumia kuin tunteitasi.
Olet puhunut paljon siitä, ettei sua ymmärretä tai arvosteta Suomessa. Tämä herättää aina ihmisissä tunteen, että mitä sitten teet Suomessa? Täältä voi aina lähteä pois. Puhut Linda Lampeniuksesta joka muutti Ruotsiin. Niin, se on yksi vaihtoehto. Mutta jos asiasta vain puhuu, mutta ei tee asialle mitään, se ärsyttää. Varmasti sinullakin on ystäväpiirissäsi ihmisiä, jotka ovat puhuneet vuosikausia jostain asiasta, mutta tiedät jo valmiiksi, etteivät he tee asialle yhtään mitään. Se varmasti tympäisee itseäsikin.
On totta, ettei huorittelu tai muunlainenkaan haukkuminen ole hyvää käytöstä. Se on vaan tehty helpoksi, kun nimettömänä voi heittää sanasäilää. Olet varmasti itsekin syyllistynyt siihen, ja haukkunut ihmisiä. Skaala on vain erilainen. mitä tulee huoraksi nimittelyyn, älä välitä. Joka toinen ihminen on sivistymättömän ihmisen mielestä homo tai huora. Nuo ovat vain halpoja haukkumisia. silloin kun kritiikkiä tulee ihmisiltä jotka tuntevat sinut, ota ne silloin vakavasti. Totuus on kuitenkin se, ettet tule voittamaan kaikkia puolellesi. On totta, että tanssijantyösi, ja vähillä vaatteilla tai jopa ilamn yläosaa, aiheuttaa närää. Uskon että tämä likasankona oleminen tulee siitä, ettei sua arvosteta. Sun työtä ei arvosteta. Varmasti ( ja toivon että näin on ) he, jotka käyvät sun keikoilla arvostaa, mutta et voi odottaa että kaikki ihmiset arvostavat tanssijantyötäsi. Useille olet vain sirkushuvi. Ehkä tilanne muuttuisi, jos alkaisit tekemään enemmän esim. maskeerausjuttuja joissa luovuutesi, estetiikantajusi ja lahjasi tulisi hyvällä tavalla esille.
On mahtavaa että sinulla on oma, vahva tyylisi. Olet naisellinen nainen, näyttävä sellainen. Ei sinun tarvitse sitä puheillasi vahvistaa. Anna ihmisten itse nähdä se. Puhut paljon kateudesta. Varmasti on paljon kateellisia ihmisiä ja sinulla on varmasti ollut upeita matkoja ja elämänkokemuksia. Iloitse niistä, mutta se että toistat asiaa todella usein, ja tarpeettomasti. Se ärsyttää. Mietin että se, miksi useat naiset ehkä kokevat negaatioita sua kohtaan on se, että korostat itseäsi liikaa. Loppujen lopuksi, me kaikki olemme ihan samanlaisia ihmisiä joilla on unelmansa, elämäntarinansa ja kipupisteet. On hyvä olla ylpeä siitä mitä on ja mitä on tehnyt. Mutta joskus puheistasi kuulta läpi jonkinlainen leuhkiminen ja samojen asioiden toistelu. Toisinsanoen, olet kertonut itsestäsi ja menneisyydestäsi jo kaikki ne asiat joista voit olla ylpeä. Toistamalla niitä, annat itsestäsi vain säälittävän kuvan.
Lähde nyt tekemään uutta elämäntarinaasi ja hyviä muistoja. Epäilen että julkisuus tai muut ihmiset tulevat muuttamaan mielipidettä sinusta. Nyt on sun aika miettiä, voitko elää tämän asian kanssa, vai jatkatko itsesi kiusaamista. Totuus on kuitenkin se, ettei tämä enään tästä muuksi muutu.
Jos teitä noin kamalasti ärsyttää Johannan blogi, tekemiset, sanomiset, keikat jne. NIIN MIKSI TE SITTEN LUETTE NIITÄ?!
Seiska lehdestä voitte skibata Johannaan liittyvät sivut, voitte lopettaa hänen bloginsa lukemisen, voitte lopettaa myös samalla hänen keikoillaan ramppaamiset jne.
MIKSI TE SITTEN TEETTE KAIKEN TÄMÄN JOS KAIKKI ÄRSYTTÄÄ TEITÄ?!
Itse en ole henk. koht. lukenut Seiska-lehteä varmaan 5 vuoteen koska olen sen huomannut paisuttelevan asioita aivan liikaa.. anteeksi Seiska, mutta näin on näreet.
Silmiini osui tuolta muutama kommentti joita en oikein käsitä..
Otetaan esim. tuo Johannan opiskelu kosmetiikkakoulussa; mielestäni jokainen ihminen saa elämällään tehdä mitä haluaa ja painaa vaikka jokaista vastaantulijaa jos on siihen halukas.
Kuka on sanelemaan että kuinka monta miestä kullakin naisella saisi olla elämänsä aikana.. kokemustahan se vaan kartuttaa
Toivon Johannalle ja hänen perheelleen kaikkea hyvää vuodelle 2013

Myös Juhalle, Markolle, Petrille ja eritoten ihanille koiruliineille
Erityisesti Bonzo-makkaralle
Katsokaa kirjotuksianne!olette itse tosi säälittäviä ja koitatte toisten haukkunisella saada itsetuntonne/luottamuksenne nousemaan! Ihan säälittää noin hirveät ihmiset! Täytyy olla itse aika ruma että pystyy tuollaisiin sanoihin! Johanna olet upea ja vahva nainen,jätä nuo naudat ja siat ihan omaan arvonsa,vaikkei niillä arvoa olenkaan.
Johanna Tukiainen teki itsestään historiallisen henkilön jo vuonna 2008 aiheutettuaan Suomessa ennennäkemättömän mediamylläkän, joka kesti kokonaisen kuukauden ja päättyi ulkoministeri Ilkka Kanervan erottamiseen. Kaikki mediavälineet pääuutislähetyksistä alkaen varmistivat, että Tukiainen tunnetaan mitä erilaisimmissa yhteiskuntaluokissa.
Saamastaan negatiivisesta julkisuudesta huolimatta Tukiainen ei vetäytynyt, vaan jäi julkisuuteen. Kaikki nämä vuodet hän on avannut säännönmukaisesti ja ahkerasti omaa yksityisyyttään sen ydinalueita kaihtamatta yleisön saataville.
Tämä on tapahtunut tv-ohjelmien, omien tosi- tv-sarjojen/-ohjelmien, satojen ellei tuhansien lehti- ja verkkohaastattelujen, pitämiensä blogien ym. kautta. Hän on myynyt häänsä ja eronsa lehdille, poseerannut alastonkuvissa – on oikeastaan mahdotonta löytää toista suomalaista julkisuudenhenkilöä joka olisi mennyt näin pitkälle.
Edes Matti Nykäsestä ei voida sanoa samaa.
Suomalaisten mielenkiinnosta Tukiaista kohtaan kertoo hyvin se, että pelkästään Hymyn verkkosivujen keskusteluissa on hänestä satoja tuhansia viestejä. Satoja tuhansia!
Ihmisiä kiinnostaa arvioida ja kritisoida hahmoa, joka jatkuvasti antaa valheellista kuvaa itsestään julkisuuteen (varallisuudestaan, matkoistaan, merkkiasusteistaan ym.). On muodostunut suoranainen joukko ihmisiä, jotka paljastavat Tukiaisen ”sepustusten” todellista laitaa. Heitä kutsutaan julkisuudessa yleisesti ”Tukiaisen näädiksi”. Jopa yliopistotasolla on kiinnostuttu ilmiöstä ja otettu siihen kantaa.
Johanna Tukiainen on ehkäpä Suomen vähiten yksityisin henkilö. Hänen on kestettävä erittäinkin suoraa palautetta elämästään, sillä hän on avannut sen julkiseen tarkasteluun kaikin mahdollisin keinoin ja kaikilta osin. Hän on hyödyntänyt julkisuutta saaden siitä toimeentuloa kaikki nämä vuodet.
Sepä se. Johanna haluaa vain ja ainoastaan kehuja, pönkittämään egoaan ja pitämään yllä hänen harhaista kuvaansa glamourista prinsessaelämästä.
Johanna, olet 34-vuotias, ylipainoinen, huonokäytöksinen, sivistymätön juoppo, jolla ei todellisuudessa ole mitään muuta, kuin äidin ja isin maksama talo ja vakavasti sairas sisko, jota pyörittelet miten tahdot ja ne koirat, joista et huolehdi.
Baarit ja pikku räkälät tahtovat sinut yhä uudestaan esiintymään, eivät siksi että pitäisivät showtasi mahtavana, vaan siksi että ihmiset haluavat tulla nauramaan sinulle. Se on kuin friikkisirkus, kun pyörit siskosi kanssa puolialasti, perseet olalla kapakoiden lattioilla ja otatte vielä 18-vuotiaan Petrin mukaan, koska hän jostain syystä kuvittelee pääsevänsä sinun avullasi julkisuuteen. Ja niin varmaan pääseekin, mutta ei ehkä ihan sillä tavalla mitä haluaisi.
Kukaan ei kadehdi sinua, ei_kukaan. Ihmisiä kiinnostaa seurata elämääsi, koska siitä saa mukavan, lämpöisen olon, kun huomaa ettei itsellä menekään niin huonosti.
Häivy julkisuudesta, hakeudu hoitoon, koska olet niin harhainen että se alkaa olemaan vaarallista ja luojan tähden, älä hanki lapsia. Yksikään lapsi ei ansaitse sellaista elämää, mitä sinulla olisi tarjota.
Kiitos.
Oletko Johanna koskaan miettinyt asiaa siltä kannalta, että jos ihmiset todella inhoaisivat sinua, niin miksi he vaivautuisivat seuraamaan elämääsi facebookista, blogistasi, lehdistä, telkkarista, keikoiltasi ja radiosta. Miksi he vaivautuvat ottamaan kuvia sinusta ja lähettelevät huonoista kuvakulmista otettuja kuviasi seiskaan yms. Sen takia,koska sinä olet aika kiinnostava persoona, valoinen, aurinkoinen, kaunis ja aito ihminen. Olet todella sitä mitä olet ja sehän se suomalaisia ärsyttää. Jos sinä olisit “tavallinen” siivooja helsingistä, joka olisi ihan tavis, niin eihän sun jutut silloin ketään kiinnostaisi. En usko, että ihmiset oikeasti sinua vihaavat. Turha mollata Johannaa ja sitten mennä hänen keikoilleen ja stalkata hänen elämää, jos häntä niin paljon vihaatte. Kateutta se taitaa olla. Ja jos nyt joku siellä saa päähänsä, että mollataanpas tuon kirjoitusta niin, tämä on minun mielipiteeni, sinun mielipiteesi saa olla joku muu. Johannan mielipidettä asioihin ei tulisi aina väheksyä. Hän maksaa tähän maahan veroja ihan samalla tavalla, kuin matti Meikäläisetkin. Hän tienaa itse omat rahansa ja käyttää ne sitten matkusteluun, juhlimiseen, kosmetiikkaan ja vaatteisiin. Ajatelkaapas nyt vähän, niinhän kaikki muutkin tekee. Johannalla vaan sattuu olemaan vähän kalliimpi vaatemaku, kuin monilla muilla. Jos itsellänikin olisi varaa niin kyllä mäkin ennemmin luikkariin pukeudun, kuin esim jonkin halpaketjun vaateisiin
Tsemppiä sulle johanna, ihailen itsevarmuuttasi.
Kuten moni muukin on jo sanonut, niin jos ylioppilastutkintoLAUTAKUNTA on antanut arvosanoiksi muuta kuin laudaturit, niin nehän ne määräävät ovat ja ne, jotka sinun todistuksessasi näkyy! Eihän nyt prkl kukaan sano arvosanoikseen sellaisia, joita ne ovat ensin jonkun random-opettajan toimesta, summittaisina arvioina olleet! Eiväthän ne edes voi olla siinä vaiheessa muuta kuin arvioita, koska tulokset suhteutetaan siihen, minkälaisia tuloksia jengi yleisesti sinä vuonna kys. aineesta vetää.
Miten ihmeessä joku kehtaa puhua arvosanoista, jotka eivät ole millään tavalla virallisia ja jotka eivät esim. hakiessa johonkin oppilaitokseen millään tavalla näy sellaisina kuin hän väittää? Häpeä nainen.
No mitä Deittisirkuksen tähti?
- Oops, taisi olla valetta
No mitä neljän ällän ylioppilas?
- Oops, taisi olla valetta
No mitä Apinamies-kappaleen säveltäjä/sanoittaja?
- Oops, taisi olla valetta
Osaan täysin sujuvasti Ruotsia
- Oops, taisi olla valetta; lue omia blogejasi
jne jne jne.
Odotamme vain lopullista sekoamistasi. Jos elämäsi normalisoituu niin ketään ei kiinnosta joku varhaiskeski-ikäinen, lihava herpesnäppyläinen x-lappalaisen muija ***************** jonka ajatusmaailma on kuin 7 vuotiaan koulutyttelin barbeineen kaikkineen. Joe Blasco kurssille pääsee kuka tahansa rahalla; sinulla oli “Beauty Make-up Course 120 hours, Day – 3 weeks”. wow.
Tunkerovalas sanakirja:
Maiamissa 2004 nukkemainen prinsessamainen todella upeat ja kalliit designer jenkkilästä puhun amerikan englantia ruotsalainen mies ammattimeikkaaja ammattitanssija Urban Juha
Blogiasi on viihdyttävää lukea, mutta alkaa tympiä nuo Hymyn näädät jotka tunkevat tännekin joka kerran ja tekevät pilkusta asiaa päästäksen nävimään ja haukkumaan. Pysyisivät, hittovie, siellä Hymyn keskustelupalstalla räksyttämässä keskenään.
Ehdotankin että otat kommentointimahdollisuuden pois blogistasi kokonaan. Silloin lukuhetkistä tulisivieläkin mukavampia.
Näytän uusissa kuvissa juuri siltä miltä sanoitkin: Kauniilta suomalaiselta naiselta.
Korjaus edelliseen: *näytät…
Heh, anteeksi kirjoitusvirheet. Minulla on keskivaikea lukihäiriö.
“Tukholmassa alkoi hurjissa merkeissä vuosi 2013! Sanoinkuvaamatonta suorastaan!”
Ennen vai jälkeen kun pahoinpitelit oman isäsi?
Miksi sinä et ole 4 ällän ylioppilas johtuu siitä että sinulla ei ole älliä.
Johanna, älä välitä! <3
Kertakaikkiaan, älä välitä näistä myrkynsylkijöistä.
Olet aivan ainutlaatuinen, olet oikea renessanssinainen kaiken tämän pilkunviilaamisen ja pikkusieluisten ihmisten käärmeilyn yläpuolella, täysin omassa luokassasi!
Kukaan, ei kukaan näistä kommentoijista uskaltaisi koskaan elää niin täysillä kuin sinä. Nauti siis elämästäsi, etsi se onnelliseski tekevä ihana mies, ja ole oma itsesi. Aina.
Kaikkea hyvää tälle vuodelle,
toivoo
fani ulkomailta.
Mitä on mainostamasi amerikan englanti….. mitä on amerikan englanti. Ei juma miten pöljää. Ihan superpöljää…. nauran kippurassa ja kaikki muutkin nauraa jotka lukevat sinun juttujasi tai käyvät fb profiilissasi. Herää koomastasi. P.s. Minäkin osaan sujuvaa ameeeriiiiiikan ennnnglantia wuhuuu… live without no regrets. Elä ilman ei katumusta!
joskus aikaisemmin luin juttujasi ja katsoin seiskan videoitasi, silloin mietin että ne eivät voi olla tosissaan tehtyjä, ajattelin että olet oikeasti fiksu ja esität jotta saisit julkisuutta, mutta nyt kun olen jo vähän pidemmän aikaa tässä seuraillut näitä puolivahingossa oikeestaan (näihin törmää aina välillä netissä kun selailee ja fb:ssä joku julkaisee linkkejä) niin harmikseni vaikuttaa siltä että tämä on ihan totta eli et sittenkään “esitä mitään”, olet oma itsesi mikä yleensä on hyvä juttu mutta nyt tällähetkellä se tuntuu musta tosi huolestuttavalta ja ahdistavalta..! olen huolissani ja surullinen puolestasi, koska et kai itse huomaa sitä mikä kuva sinusta välittyy. näistä kommenteista mitä ihmiset kirjottaa tähänki blogiin tulee vaan tosi paha mieli myös mulle vaikkei nää mua kosketakaan. oikeastaan toivoisin että sulkisit tämän blogin tai edes laittaisit sen pitkälle tauolle koska tästä ei ole mitään hyötyä kenellekään ei ainakaan sulle koska siitä saat niin paljon ns. paskaa niskaan, vaan ainoastaan niille jotka haluaa “herkutella” sun jutuilla ja nauttivat kiusaamisesta ym. he saavat tästä viihdettä. halusin vaan kertoa tämän vaikka luulen että tiedät kyllä itsekin. toivon että “tuksu” katoaisi hetkeksi julkisuudesta vaikka sairaslomalle tai jollekin niin ettei kuuluisi enää mitää eikä ihmiset tietäisi enää mistään mitään ja takaisin palaisi(jos palaisi?) uudistunut Johanna josta kukaan ei puhu paskaa. tämä vaatii aikaa, veikkaisin että vuosi tai vuosia. toivon että ymmärrät! en pahalla näitä ajatuksia kerro vaan täydellä sydämellä toivon sulle vaan hyvää. näitä juttuja voi olla viihdyttävä lukea, mutta näyttää siltä että suureksi osaksi aivan väärällä tavalla viihdyttävää ja seiska varmaan tykkää, sulle taas tää ei tee hyvää vaikka vahva nainen ootki.
laita tämä ja muut julkisuushommat taka-alalle jos onnistuu? en tiedä miten sidoksissa kaikki sun työkuviot on näihin julkisuusjuttuihin, varmaan aika sidoksissa? eli joutuisit tekemään jotain muuta työtä ehkä? ellei sitten oikeesti se sairausloma! kuntoon sun pitää ainaki ittes saada koska se jo kertoo että jotain on pielessä jos masennus meinaa tulla kuvioihin. jos sulla ei oo tarpeeks aikaa ittelles ota niskasta kii ja laita elämäs kuntoon ja muista se ettei sun tarvii kellekään mitää todistella vaan riittää että ite tiedät miten asiat on.
tulipa pitkä viesti. saat varmaan paljon näitä, mut ihana jos jaksoit tämän lukea:) voimia!
<3:llä, Annika
Mua kyllä naurattaa myös kommentoija, joka on kirjoittanut terveystiedosta B
pelkkää maalaisjärkeä käyttämällä pitäisi tulla väh. C.
vielä sanoisin että toivottavasti ihmiset tajuais jo lopettaa tähän vouhottamisen ja pilkun viilaamisen. hei näitä touhuja ei ole pakko seurata eikä blogia ole pakko lukea jos ei miellytä!
Lakkaa siirtämästä vastuuta omasta elämästäsi ja kurjuudestasi muiden hartioille. Kypsä ihminen ottaa vastuun omasta onnestaan, omasta elämästään ja uskaltaa myös myöntää, että on itse tehnyt virheitä.
Ja mitä tulee sisareesi Jasmineen, niin hän tuskin on sinulle kateellinen. Sinä hytkyt räkälöissä vähissä vaatteissa, hänellä on oikea työ jossa on vieläpä menestynyt kiitettävästi. Hän on selkeästikkin tietää mitä elämältään haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Hän on kaunis nuori nainen jolla tuntuu olevan älyäkin päässä. Sinulla on isoja ongelmia, eikä pienin niistä suinkaan ole alkoholismi ja ylipaino. Kun alat myöntämään itsellesi, että sinun täytyy itse tehdä työ muuttaaksesi elämäsi oikeaan suuntaan, alkaa elämäsi muuttua paremmaksi. Kukaan rikas mies ei tule sinua pelastamaan. Voit pelastaa itse itsesi. Sinun tulee itse nostaa itsesi jaloillesi. Ota vihdoinkin vastuu elämästäsi, ongelmistasi ja lakkaa haikalemasta sitä mitä joskus oli.
Johanna, oletko varma että voit tehdä lopun elämääsi showtanssijan ja meikkikonsultin hommia? Vai uskotko löydät hyvinkin pian sen kaipaamasi unelmamiehen joka pystyy elättämään sinut ja perustamanne perheen yksin? Minusta sinun kannattaisi hankkia itsellesi jokin kolmaskin joka ei liityisi mitenkään nykyisiin hyvin epämääräisen oloisiin show-,tai meikkitöihisi. En nimittäin usko ,että nykyiset työsi elättävät sinut a enää kovin pitkään. En usko myöskään että löydät itsellsi tuon haaveilemasi unelmamiehen jos et ole valmis muuttumaan siksi luonnonkauniiksi ja älykkääksi naiseksi joka todellissuudessa olet, mutta jonka nykkyisin peität taidokkaasti.
No huh huh! En kyllä ymmärrä minkä takia ihmiset tulee toisen blogiin haukkumaan henkilöä joka itse kirjoittaa tätä! Eihän tätä tarvitse lukea? Naurettavaa! Eiköhän “julkisuuden”henkilöt ole myöskin tuntevia ihmisiä? Tunteethan heilläkin on? Kaikki me olemme erilaisia ihmisiä eikä siitä tarvi ketään tuomita? tai tulla jauhamaan toisen blogiin! En ole mikään fani,mutta jokainen omalla tavalla taablaa täällä…
Johanna, sinä olet vähän typerä. Fiksu ihminen ei todellakaan kailota kuuluvasti kaikkialla, että “hei, mä olen älykäs! Kaikki sanoo että mä olen älykäs!”. Fiksu ihminen ei todellakaan käyttäydy niin kuin sinä käyttäydyt. Fiksulla ihmisellä on terveet arvot. Fiksu ihminen, jolla on selkärankaa ja joka arvostaa elämäänsä, ei ole riippuvainen muiden mielistelyistä tai huomiosta, eikä tarvitse ketään pönkittämään itsetuntoaan. Fiksu ihminen syö terveesti, käy työssä, hoitaa kotinsa, laskunsa, ystävyys- ja rakkaussuhteensa ja asiansa sen suuremmin siitä haloota nostamatta. Normaalilla älyllä varustettu aikuinen nainen ei leiki mitään prinsessaleikkejä ja kuuluta treffejään koko maailmalle ja korosta, kuinka treffatut ovat “lentokapteenilääkärineurologilentäjäydinfyysikkoja”. Fiksu ihminen ei haaveile lapsista ja toimivasta parisuhteesta, jos oma elämäntilanne ei ole niille otollinen. Lapsi ansdaitsee raittiin, päivittäin ulkona viihtyvän ja reippailevan, kokkaavan, huoltapitävän äidin, jolla ei ole komplekseja tai narsistisia luonteenpiirteitä. Äidiksi haluava ei vedä pillereitä ja viinaa, ja toitota eiliset meikit naamalla aamusella:”Siis mä kun en KOSKAAN herää ennen kahtatoista, puoltapäivää!” … Ja niin edelleen, ja niin edelleen… Kiva leuka sulla muuten noissa kuvissa
Ja kiittää sinua täytyy, vaikka ennemminkin sinua voi vain sääliä. Kiitän että saamme mieheni kanssa hyvät naurut taholtasi tämän tästä. Jorinoillesi ja täysin todellisuudesta vieraantuneelle olemuksellesi ei voi olla nauramatta. Vedet silmissäkin joskus jopa. Kiitos
Mutta oikeasti: hanki apua ja herää. Ei ole mitään, mitään, mitään, mistä kukaan, kukaan, kukaan fiksu ihminen voisi olla sinulle kateellinen. Usko pois. Vaikka ethän sinä usko. Harmi sinänsä. Elämä menee sinulta ihan ohi. Aito elämä ja onni ei ole tilpehööriä, satunnaisia ulkomaanmatkoja ja pippaloita. Fiksun aikuisen ihmisen onni löytyy ihan muusta.
Hienoo Johanna! Tosi nättejä kuvia, tollainen vähän naturelli look on tosi nätti ja raikas, pidä toi! Varsinkin poskipuna aurinkopuuterin sijasta toimii!
niin mikä oli hurjaa tukholmassa? jotun otsikko oli metsästä. taas oli samojen asioiden jauhantaa. uusi vuosi, uudet jutut?
Johanna, herää jo!
Suomesta löytyy maailmanmestareita eri aloilta urheilussa. Meillä on myös missikarkeloissa kansainvälisesti menestyneitä kaunottaria. Koskaan en ole kenenkään heistä kuullut kehuvan itseään millään tavalla.
Joko ymmärrät miksi sinulle nauretaan? Et ole missään asiassa hyvä ja joka kirjoituksessasi kehut itseäsi.
Koko Suomi tietää totuuden sinusta Johanna. Pääsit Iken kautta julkisuuteen ja siinä näytät roikkuvan hamaan loppuun asti.
En voi muuta tehdä kuin toivoa että pieni järjen hiven ja todellisuudentaju pian saavuttaisi pääsi. Kaikkea hyvää sinulle Johanna.
Jos ne ei oo tullu takasin laudaturina niin sillon sä et tosiaan ole laudatorin ylioppilas
D yleensä mainostetaankin niitä virallisia tuloksia eikä niitä mitkä oman koulun opettaja on arvioinu
Lisäksi, Johanna, silmäsi karsastavat joissakin kuvissa todella pahasti, ovat karsastaneet aina; oikea silmäsi karkaa omia aikojaan silmän sisänurkkaan, sinun itsesi edes sitä tajuamatta. Ja se on rumaa, jopa kuvajournalismissa. – Miksi et pyydä äidiltäsi rahaa karsastusleikkaukseen tai yritä mennä veronmaksajien kustantamalle julkiselle puolelle? Miksi vanhempasi eivät hoitaneet tätä vammaasi silloin, kun olit pieni lapsi? Sillä vamma sinulla on. Silloin se olisi ollut helppo korjata, tosin vaatii vanhemmilta sitoutumista ja säännölliset harjoitteet myös kotona. Eivätkö he rakastaneet sinua / ymmärtäneet asioista sen vertaa? Kierosilmäisyys vaikuttaa muutenkin näkökykyyn erittäin paljon. Eikö äitisi jaksanut yksin? Miksi hän ei pyytänyt apua?
Minä tiedän jotakin. Minun lapseni leikattiin yliopistollisessa sairaalassa samasta syystä 3-vuotiaana, ja nytkin hänellä on suora katse. Hän on lukion käynyt (tosin niitä laudatureita vähemmän kuin sinulla kertomasi mukaan, vaan äidinkielessä on!), ammattitutkinnon suorittanut 26-vuotias kahden lapsen äiti, avioliitossa ja kokoaikatyössä. Velkoja ei ole, paitsi opintolainaa n. 4000 euroa, jota hän lyhentää Nordealle 30 e/kk.
Voiko tästä historiasta päätellä, että vanhempasi eivät rakastaneet sinua, koska se olisi vaatinut vaivaa, mm. tämän karsastuksen korjaamiseksi + uskonto oli tuohon aikaan tärkeämpää kuin esikoisen ja muidenkin lasten hyvinvointi?
Toivon, että kerrot näistä vaikeista asioista ja tunteistasi rehellisesti, myös julkisesti ja itsellesikin.
Muuten et tästä selviä. Sitä paitsi se kiinnostaa lukevaa yleisöäsi – huomattavasti enemmän kuin Hello Kitty- yms. hömpötyksesi.
tykkäsin ylemmän kuvan silmämeikistä ja muutenkin näytti siistiltä. Mua aina ihmetetyttää että ne jotka haukkuu täällä eniten on sinun elämästä loppujen lopuksi eniten kiinnostuneita kun lukevat blogia ja tietävät eri vaiheet niin tarkasti. Hyvää alkavaa vuotta
Ohhoh, siinäpä sitten lähipiiri, jos yli 400 ihmistä siihen kuuluu. Ja kaikki vielä alkoholiongelmaisia?
Lukisit joskus omia kirjoituksiasi. L:n ylioppilas osaisi varmaan kirjoittaa suomea.
Ja ihan tosissani kysyn, kuka sinulle voisi olla kateellinen? Olet koko maan häpeäpilkku. Sekoiluinesi ja tarinointiesi takia muunmuassa.
Ja ei, et ole kaunis. Olet alkoholin ja mässäilyn turvottama kylähullu, jonka silikoonitkin jopa ovat valahtaneet napaan asti. En ikinä haluaisi, että vaimoni olisi tuon näköinen. Onneksi ei ole. 13-vuotias tyttäreni lukee ystävineen blogiasi, tosin luojan kiitos vitsillä vaan. Kuinkas muutenkaan. Mieti minkälaista huuhaata täällä suollat! Kirjoita mieluummin vaikka päiväkirjaa. Olet naurettava.
“Kaunis, vaalea suomalainen nainen.” Reps
Juotko vihreää teetä? Poistais tehokkaasti alkoholin aiheuttamaa turpeutta
Moi Johanna!
Pohdiskelin tässä, että oletko koskaan ajatellut leikata hiuksiasi esim. polkka malliin? Polkkatukka olisi kiva piristysruiske. >entä oletko ajatellut meikkaustyylin vaihdotasta promokuviin? Naturel-meikki toisi ehkä paremmin piirteitäsi ja sinua esiin. Nyt näytät minun makuuni vähän liian meikatulta.
Tyyliäsikin muuttaisin vähän konservatiivisempaan ja hillitympään suuntaan, niin ehkä sitten et herättäisi ihmisissä niin voimakkaita tunteita. Vai onko se tarkoitus, siis herättää reaktioita, koska olet julkisuuden henkilö? Ymmärrän toki elantosi riippuvan palstatilasta ja julkisuudessa pysymisestä. Olisikin mielenkiintoista nähdä juttusarja, jossa vaihtaisit tyyliä kokonaan. Saattaisit itsekin yllättyä positiivisesti.
Mitä ylioppilasarvosanoihisi tulee, on aivan sama onko ihminen kirjoittanut 7 Laudaturia tai onko ylioppilastodistusta kourassa ollenkaan. Laudaturit eivät tee ihmisestä älykästä. Menestyminen ei myöskään ole kiinni yo-todistuksesta.
Sylkykupiksi olet joutunut todennäköisesti julkisuuskuvasi vuoksi. Lööpeissä olleet asiat sinusta eivät ole oikeastaan olleet kovinkaan imartelevia, enemmänkin, näin ulkopuolisen silmin, surullisia.
Perheesi välienselvittely julkisuudessa on mielestäni kummallista, ellei minulta puutu sitten medialukutaitoa ja kaikki tämä on vain suurta bluffia ja julkisuudenhakuisuutta. Mene ja tiedä.
En tunne sinua, joten tämä saattaa kuulostaa jopa loukkaavalta: Oletko harkinnut hakeutuvasi terapiaan? En sano, että olet hullu, vaan tarkoitan, että saattaisit tarvita ehkä paikkaa, jossa saisit purkaa ajatuksiasi ja paineitasi täysin objektiiviselle ihmiselle. Ammattisihan on melko stressaavaa.
En tiedä onko kyseessä näppäily virhe, kun kirjoitit: “…tunnen yli 400 (NELJÄSATAA???) ihmistä lähipiiristäni, suurin osa korkeissa viroissa, joilla on jonkin sortin alkoholiongelma. ” 400 ihmistä ei ole mielestäni enää lähipiiriin luokiteltavissa oleva ihmismäärä.
Sinulla tuntuu olevan ns. “monta rautaa tulessa”. Oletko ajatellut pysähtyä ja karsia elämästäsi vähemmän tärkeitä asioita pois??? Elämän yksinkertaistaminen saattaisi auttaa sinua saamaan oloasi ja julkisuuskuvaasi paremmaksi.
Tässä muutamia asioita, joita pohdiskelin. Toivon etten ole kirjoituksellani loukannut. En tunne sinua ja ajatukseni olen muodostanut pelkästään julkisen kuvasi perusteella.
““Hard Rock Cafe, Helsinki” paita” jos tuota kuvassa olevaa paitaa tarkoitat niin et neljän “ällän” ylioppilaana osaa näemmä oikein edes lukea, siinä ei cafesta mainita mitään.
Voi Johanna, kuinka elätkään haavemaailmassa. Lähinnä säälittää.
“Kevyt meikkisi” ei ole kevyttä nähnytkään. Tekoripset eivät ole millään tapaa osa kevyttä meikkiä, vaan kevyestä meikistä menevät lähinnä sipaisu poskipunaa, ripsiväriä ja huulikiiltoa. Aikaa tällaisen kevyeen meikkiin menee enintään pari minuuttia. Tämänhetkinen kevyt meikkisi on monta kertaa tuhdimpi, kuin useimpien juhla/bilemeikit.
Pidennystukkasi on selvästi väärin hoidettu. Käytäthän pidennystukalle tarkoitettuja pesu- ja hoitotuotteita sekä hiuksiin jätettäviä hoitoaineita? Pidennyshiusta yli 5 vuotta putkeen käyttäneenä en voi ymmärtää, miten tukkasi näyttää lähinnä huovutetulta villalta. Omat hiukseni pysyvät huolellisesta hoidosta johtuen kauniin ja terveen näköisinä ja lasimaisen sileinä parhaimmillaan lähes yhdeksän kuukautta. Kaunein hiustenpidennys on sellainen, josta ei huomaa laisinkaan, että kyseessä edes on pidennys. Sinun tukkasi ei ole millään tasolla sellainen.
Lisäksi, kuten moni muukin on jo huomauttanut, jos ylioppilaslautakunta on päättänyt, että arvosanasi ovat eximioita, niin silloin et ole laudaturin ylioppilas. Arvosanat joilla ylioppilaskokeet lähtevät lautakuntaan, ovat opettajien arvioita arvosanoista, ja ylioppilaslautakunta päättää lopulliset, oikeat arvosanat.
Teksteistäsi kuvastaa jatkuvasti menneisyydessä roikkuminen ja itsensä todistelu. Tuntuu, että yrität hakea hyväksyntää kaikilta muilta, vaikka eniten tarvitsisit hyväksyntää itseltäsi. Yli kolmekymppisen aikuisen naisen ei todellakaan tarvitse, eikä edes pidä näyttää tyttömäisen söpöltä. Sinulle sopisi paljon paremmin lyhyempi tukka, ihan aikuisten oikeasti kevyt meikki ja farkut-bleiseri-siisti oikean kokoinen t-paita, korkokengät tyyli, joka on tredikäs, tyylikäs ja ennenkaikkea sopii ikäisellesi. Tyttömäiset tyllimekot on syytä jättää alle kouluikäisille pikkuprinsessoille, joille ne alunperin on tarkoitettukin. Siisti ja aikuismainen tyyli ei tarkoita tylsää tai vanhahatavaa, tyyliä kun voi maustaa esimerkiksi värikkäillä asusteilla tai näyttävillä koruilla.
Sinulle tekisi hyvää vetäytyä oikeasti julkisuudesta pidemmäksi aikaa, etsiä itsesi ja siistiä oalemustasi. Lopeta alkoholin käyttö ja keikkailu. Kouluttaudu ja hanki oikea työ, jossa sinun ei tarvitse esitellä intiimejä paikkojasi pikkukaupunkien räkälöissä. Jätä haaveet laulu-urasta ja etsi itsestäsi joku muu vahvuus, jota voit hyödyntää, sillä selkeästi laulaminen ja tanssiminen eivät ole niitä. Hyväksy tosi-asiat ja yritä kääntää elämäsi suunta. Vain sillä tavoin pääset eroon asemastasi koko kansan pellenä ja naurunaiheena. Syytät jatkuvasti “näätiä” panettelusta ja kateudesta, mutta et ymmärrä, että omalla toiminnallasi teet itsestäsi naurunalaisen. Eivät ihmiset ole kateellisia sinulle, vaan säälivät sinua, reppanaa.
Valitat jatkuvasti, kuinka valitset vääriä miehiä. Olisikohan aika muuttaa toimintatapojasi? Yli kolmekymppinen, prinsessamekkoihin pukeutuva, ylipainoinen, huonohiuksinen, ylimeikattu, yliruskettunut, julkisuusriippuvainen nainen ilman oikeaa työtä ja uraa tuskin houkuttelee kovinkaan kunniallisia sulhasehdokkaita.
Kaikella kunnioituksella toivotan sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja toivon, että saat vihdoinkin siistittyä itsesi, urasi ja elämäsi. Olisi paljon mielenkiintoisempaa nähdä sinut, Johanna esimerkiksi tämän kaltaisissa asuissa, kuin hörhelömekoissa tai liian pienissä printti t-paidoissa:
Johanna olet oikeasti hyvännäköinen ja satsaat ulkonäköön ja se näkyy. Se miksi sua haukutaan on se suomalaisten kateus! Perus suomi nainen kun ei meikkaa, tukka on lyhyt ja vaatteet on mitäänsanomattomat. Olet ennenkin sanonut että jenkeissä ei varmaan tulisi lokaa niskaan kuten täällä ja luulen että niin on. Sen lisäksi osaat puolustaa itseäsi niin se on hyvä asia, niin tekeekin itseään arvostava ihminen. Täällä Suomessa on perinteiseti haukuttu kaikkia, jos on esim. missi niin haukutaan miten on lihava ja varsinkin ennen esim. kansainvälisiä missikisoja oikein kilpaa haukutaan suomen edustajaa ja sitten ihmetellään kun suomi ei pärjää kun ei kannusteta yhtään,.
wau! Johanna oot tosi upea<3<3<3 !!! Älä välitä ilkeistä kommenteista, olet suomen kauneinpia/näyttävimpiä naisia! sulla on vaan käynyt elämässä huono tuuri miesten suhteen jne. oot laihtunut selvästikin ja sulle sopii 'älyttömän hyvin tälläinen miekkityyli:) jätä turhat itserusketavat, liian feikit tekoripset ja liika meikki pois niin olet kadehdittavan upea! sulla on aivan ihania vaate maku! tykkään kovasti ja asut sopii sulle tod hyvin! barbie tyyli ROCKS! ite käytän samanlaisia vaatteita.. T; Beauty
Ihanaa johanna! Liittyisin heti sun dolls ryhmään jos olisin 21v mut oon vähä nuorempi ;(
Ihmiset jotka ylpeilevät arvosanoillaan ovat uskomattoman tyhmiä. Ei ne arvosanat ihmisestä tee älykästä.